Kolme viikkoa Johanneksen evankeliumin parissa, yksi luku päivässä: rauhallinen vaellus Jeesuksen kanssa alusta ylösnousemukseen asti.
Päivä 1
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Ennen kuin ensimmäinen lintu lauloi, ennen kuin ensimmäinen aalto murtui ensimmäiselle rannalle, ennen kuin aikakaan sai nimensä, oli Sana. Johannes ei aloita evankeliumiaan seimestä eikä ihmeestä. Hän aloittaa ennen alkua. "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala." Jos tuo lause osuu sinuun kuin kivi, joka pudotetaan tyyneen veteen, hyvä. Anna renkaiden levitä. Alkuun pääsevälle lukijalle tässä on avain: Johannes kutsuu Jeesusta "Sanaksi", kreikaksi Logokseksi. Tuo nimi olisi pysäyttänyt sekä juutalaiset että kreikkalaiset lukijat. Juutalaiselle Jumalan Sana oli se voima, jolla luomakunta puhuttiin olemassaoloon. Kreikkalaiselle ajattelijalle Logos oli koko todellisuuden takana oleva järjestävä periaate. Johannes katsoo molempia kuulijakuntia ja sanoo: se, jota olette tavoitelleet, se, jota kohti olette järkeilleet, hänellä on nimi, ja hän tuli lihaksi. Tuo ilmaus, "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme", on sarana, jonka varassa koko ihmiskunnan historia kääntyy. Iankaikkinen astui ajalliseen. Äärettömällä oli iho yllään. Hän ei lähettänyt sanomaa, vaan hänestä tuli sanoma. Ja Johannes, joka tunsi Jeesuksen henkilökohtaisesti, joka oli aterioinut hänen kanssaan ja kulkenut pölyisiä teitä hänen rinnallaan, sanoo tämän hiljaisella varmuudella miehenä, joka on nähnyt sen omin silmin: "me näimme hänen kirkkautensa." Kokeneelle uskovalle: pysähdy tähän vielä hetkeksi. Huomaa, ettei Sana ollut vain Jumalan kanssa, vaan hän oli Jumalaa kohti, kasvoista kasvoihin, rakkauden iankaikkisessa yhteydessä ennen kuin mitään muuta oli olemassa. Pelastus, jonka hän tuo, ei ole kriisissä keksitty kauppa. Se kumpuaa yhteydestä, joka on aina ollut. Sinua rakastettiin jo ennen kuin maailmalla oli syytä rakastaa sinua. Tänään, missä tahansa olet, olitpa uusi näillä sivuilla tai niihin tottunut, kutsu on sama. Valkeus loistaa yhä. Pimeys ei ole sitä käsittänyt. Ja Sana ojentuu yhä sinua kohti.
Päivä 2
Tämän päivän teksti
Pohdinta
On jotakin ihanan arkista siinä, mihin Jeesus valitsi tehdä ensimmäisen kirjatun ihmeensä. Ei temppeliin. Ei valtaistuinsaliin. Häihin. Kylän juhlaan, jossa viini loppui ja äiti toi huolensa hiljaa Poikansa eteen. Johanneksen evankeliumin toinen luku alkaa keskeltä tavallista elämää, ja juuri se on asian ydin. Marian sanat palvelijoille ovat koko Raamatun hiljaisen voimakkaimpia: "Mitä hän teille sanoo, se tehkää." Hän ei tiedä tarkalleen, mitä Jeesus tekee. Hän tietää vain, kuka Hän on. Niinpä hän osoittaa kaikki ympärillään Jeesuksen puoleen ja astuu syrjään. Tuossa yhdessä lauseessa on kokonainen uskon teologia. Hän ei neuvo Jeesusta, vaan luottaa Häneen. Hän ei hallitse lopputulosta, vaan valmistaa palvelijat tottelemaan. Jos olet koskaan rukoillut hätäisen rukouksen tietämättä, miten Jumala vastaa, olet seissyt täsmälleen siinä, missä Maria seisoi. Jeesus käskee palvelijoita täyttämään kuusi kivistä vesiastiaa, juutalaisten puhdistautumismenoihin käytettyä astiaa, reunojaan myöten vedellä. Jokainen yksityiskohta on tärkeä. Nämä astiat oli tarkoitettu pesuun, seremoniallisen epäpuhtauden poistamiseen. Jeesus ottaa sen, mikä tehtiin rituaalia varten, ja muuttaa sen joksikin, mikä tuo juhlaan iloa. Vanha pesujen ja ponnistelun järjestys korvautuu hiljaa ja armollisesti jollakin uudella. Kun pitoherra maistaa tulosta, hän ihmettelee: paras viini onkin säästetty viimeiseksi. Uudelle lukijalle: tätä ihmettä kutsutaan "merkiksi", ja Johannes käyttää tuota sanaa tarkoituksella. Merkki osoittaa oman itsensä yli. Ihme on todellinen, mutta se on myös viesti: tämän tekijä ei ole tavallinen rabbi. Kauan uskoneelle: mieti, mitä "kivisiä vesiastioita" voisi olla omassa elämässäsi, uskonnollisia rutiineja ja velvollisuudentuntoisia tapoja, jotka ovat kuivuneet. Jeesus ei ole tullut tuomitsemaan tyhjiä astioitasi. Hän on tullut täyttämään ne reunojaan myöten ja muuttamaan ne joksikin, mikä tuo riemua. Paras ei Hänen käsissään ole koskaan takanapäin. Sitä valmistetaan aina.
Päivä 3
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Nikodemus tulee yöllä. Hän on fariseus, yksi Jerusalemin oppineimmista, arvostetuimmista ja uskonnollisesti ansioituneimmista miehistä. Hän on tutkinut Raamattua koko ikänsä. Hän on noudattanut lakia tarkasti. Silti jokin hänessä ei anna rauhaa. Hän tulee pimeässä, ehkä välttääkseen tulemasta nähdyksi, ehkä siksi, etteivät hänen sisimmässään polttavat kysymykset enää jaksa odottaa päivänvaloa. Syy oli mikä tahansa, Jeesus ottaa hänet vastaan ilman sanaakaan nuhdetta. Ovi on auki keskiyölläkin. Jeesus menee suoraan siihen, mitä Nikodemus tarvitsee: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: ellei kukaan synny uudesti, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa." Oppinut Nikodemus kompastuu selvään puheeseen. Syntyä uudesti? Kuinka aikuinen ihminen voi mennä toisen kerran äitinsä kohtuun? Hän ajattelee ruumiillisesti, vaikka Jeesus puhuu hengellisesti, eikä tämä hämmennys ole vain Nikodemuksen. Moni kuulee nykyäänkin sanat "uudesti syntynyt" uskonnollisena leimana eikä elävänä todellisuutena. Jeesus tarkoittaa jotakin perustavaa: Jumalan elämä on istutettava sinuun ylhäältä. Sisään ei päästä järkeilemällä, ansaitsemalla eikä perimällä. Sinun täytyy tulla uudeksi tehdyksi. Sitten tulee jae, jota on kutsuttu evankeliumiksi pienoiskoossa: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, että jokainen, joka häneen uskoo, ei hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Lue se hitaasti. Laajuus on käsittämätön: koko maailma. Vaikuttimena on rakkaus, ei velvollisuus eikä laskelma, vaan rakkaus. Keinona on antaminen, mahdollisimman kallis lahja. Ja tarjous on avoin: jokainen. Se sana ei jätä ketään ulkopuolelle. Ensimmäistä kertaa lukevalle tämä on sen kaiken sydämenlyönti, minkä Johannes näyttää seuraavien kahdeksantoista luvun aikana. Sinulle, uskova, joka olet siteerannut Joh. 3:16:ta tuhat kertaa, pysähdy sanan "niin" kohdalle. Se kertoo paitsi siitä, että Jumala rakastaa, myös siitä, kuinka paljon. Kuinka paljon Jumala rakasti maailmaa? Niin paljon, että antoi. Risti ei ollut vastahakoinen välttämättömyys. Se oli rakkautta, mitattuna viimeiseen pisaraan asti. Nikodemus tuli pimeässä. Hän lähti mukanaan valo, jota hän ei vielä osannut täysin selittää. Sama valo tarjotaan sinulle tänään.
Päivä 4
Tämän päivän teksti
Pohdinta
On keskipäivä, päivän kuumin hetki, jolloin kukaan järkevä ihminen ei lähde hakemaan vettä. Silti kaivolle saapuu nainen. Hän tulee yksin, eikä yksinäisyys ole sattumaa. Hänen taustansa on tehnyt hänestä syrjäytyneen jopa omiensa keskuudessa. Hän ei odota keskustelua. Eikä hän varmasti odota sitä keskustelua, jonka hän saa. Jeesus istuu jo kaivolla, kun nainen tulee. Johannes kertoo, että Hänen "oli kuljettava Samarian kautta". Useimmat juutalaiset opettajat välttivät tätä reittiä, sillä juutalaisia ja samarialaisia ei yhdistänyt muu kuin keskinäinen halveksunta. Mutta Jeesus kulkee kiertotien vaikean paikan kautta, koska siellä on nainen, joka täytyy löytää. Hän pyytää häneltä vettä juotavaksi ja ylittää samalla kaikki ajan yhteiskunnalliset rajat: uskonnolliset, etniset ja moraaliset. Nainen on ällistynyt: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Jeesuksen vastaus kääntää koko keskustelun ylösalaisin. Janoinen ei ole Hän vaan nainen. "Jos sinä tuntisit Jumalan lahjan ja sen, joka sanoo sinulle: 'Anna minulle juotavaa', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä." Nainen on tullut noutamaan vettä ja lähtemään. Jeesus on tullut tarjoamaan hänelle jotakin, minkä ansiosta hän ei enää koskaan janoa: ei maallista lähdettä vaan elävän veden kaivoa, joka kumpuaa ikuiseen elämään. Hän ei puhu juomisesta. Hän puhuu ihmissielun syvästä, sammumattomasta kaipauksesta, jota mikään ihmissuhde, saavutus tai uskonto ei ole koskaan täysin tyydyttänyt. Sitten tulee hetki, joka muuttaa kaiken. Jeesus kertoo hänelle hänen omasta elämästään: viisi miestä, ja mies, jonka kanssa hän nyt elää, ei ole hänen miehensä. Hän ei sano sitä julmasti vaan sen rauhallisena, joka on tuntenut hänet pidempään kuin hän itse. Naista ei häpäisemällä saatu uskomaan, vaan hänet nähtiin uskoon. Hän juoksee takaisin kylään ja sanoo: "Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaiken, mitä minä olen tehnyt. Eikö hän ole Kristus?" Uudelle lukijalle: huomaa, että Jeesus valitsi tämän naisen, jota kukaan ei odottanut ja jonka kaikki ohittivat ja joka eli yhteiskunnan laidalla, ensimmäiseksi ihmiseksi Johanneksen evankeliumissa, jolle Hän julisti avoimesti olevansa Messias. Kokeneelle uskovalle: missä olet ammentanut vääristä kaivoista? Elävää vettä tarjotaan yhä, ja tarjous on yhä ilmainen.
Päivä 5
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Kuvittele katettu pylväshalli Jerusalemissa sijaitsevan lammikon vieressä: viisi pylväshallia täynnä sairaita, sokeita, rampoja, ihmisiä, jotka olivat lakanneet odottamasta mitään hyvää. He olivat kuulleet, että vesi toisinaan kuohahti ja että se, joka pääsi ensimmäisenä veteen, parani. Yksi mies oli maannut siellä kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Kolmekymmentäkahdeksan vuotta sitä, että muut ehtivät ensin. Kolmekymmentäkahdeksan vuotta lähes-perille-pääsemistä. Jeesus kävelee suoraan hänen luokseen. Ei dramaattisimman tapauksen eikä kovimmin huutavan luo, vaan juuri tämän miehen luo, jonka vuosikymmenten odotus oli kuluttanut ohueksi. Hän esittää kysymyksen, joka kuulostaa lähes oudolta: ”Tahdotko tulla terveeksi?” (Joh. 5:6). Miksi kysyä sairaalta, haluaako hän parantua? Siksi, ettei Jeesus ole kiinnostunut pelkästään ruumiin korjaamisesta. Hän katsoo koko ihmistä, myös sitä osaa hänessä, joka oli ehkä tehnyt rauhan avuttomuutensa kanssa ja oppinut määrittelemään itsensä tilansa kautta. Mies ei vastaa kysymykseen edes suoraan. Hän selittää, miksi parantuminen ei ole tähän mennessä onnistunut. Hän ajattelee yhä lammikon ehdoilla ja katsoo yhä vanhaa järjestelmää. Ja Jeesus puhuu yksinkertaisesti: nouse, ota vuoteesi ja käy. Ei vettä. Ei rituaalia. Ei odottamista. Vain Jumalan Pojan sana, ja kolmenkymmenenkahdeksan vuoden velttous päättyy yhteen lauseeseen. Mutta luku ei pääty tähän. Uskonnolliset johtajat ovat raivoissaan, eivät siksi että ihminen parani, vaan koska se tapahtui sapattina. Jeesus vastaa yhdellä koko Raamatun henkeäsalpaavimmista väitteistä: että Hän ja Isä työskentelevät yhdessä, että Pojalla on valta antaa elämä ja että juuri ne kirjoitukset, joita johtajat tutkivat, osoittavat Häneen. Parantaminen oli merkki, väite on sisältö. Kuule tänään, kuinka Jeesus esittää sinulle saman hiljaisen kysymyksen. Onko elämässäsi kohtaa, tapaa, surua tai pelkoa, jossa olet hiljaa lakannut odottamasta tulevasi terveeksi? Hän ei odota, että löydät oikean lammikon tai oikean hetken. Hän seisoo aivan vieressäsi ja kysyy, oletko halukas.
Päivä 6
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Edellisenä päivänä Jeesus oli ruokkinut viisituhatta ihmistä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Väkijoukko oli syönyt kyllikseen, ja nyt he ovat ylittäneet meren löytääkseen hänet uudelleen. Se on hellä hetki, joka muuttuu pian koettelevaksi: Jeesus katsoo väkijoukkoa ja sanoo käytännössä, ettette ole täällä siksi, että näitte ihmeen, vaan siksi, että saitte ilmaisen aterian. He haluavat leivän. Hän haluaa antaa heille itsensä. Seuraava on yksi syvällisimmistä ja vaativimmista opetuksista, joita Jeesus koskaan antoi. Hän julistaa: "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun tyköni, ei ikinä isone, ja joka uskoo minuun, ei ikinä janoa" (Joh. 6:35). Alkuun pääsevän lukijan kannattaa huomata, mitä Jeesus tekee: hän ottaa ihmisen perustarpeen, ruoan, selviytymisen, sen, ilman mitä ei voi elää, ja sanoo olevansa vastaus vieläkin syvempään nälkään. Jokainen eläneistä ihmisistä tietää, millaista on nähdä nälkää jotakin sellaista, jolle ei osaa antaa nimeä. Jeesus antaa sille nimen tässä. Väkijoukko väittää vastaan. He haluavat tunnusmerkin, ironista kyllä, vaikka olivat juuri nähneet hänen ruokkivan tuhansia. He nostavat esiin mannan, leivän, jonka Jumala antoi heidän isilleen erämaassa. Jeesus oikaisee heitä lempeästi: sen leivän antoi Isä eikä Mooses, ja se leipä osoitti aina eteenpäin johonkin parempaan. Todellinen leipä taivaasta antaa maailmalle elämän, ja se leipä on henkilö. Luvun lopussa moni opetuslapsista kääntyy pois. Opetus on liian kova, he sanovat. Jeesus kääntyy kahdentoista puoleen ja kysyy, aikovatko hekin lähteä. Pietarin vastaus on yksi evankeliumien kauneimmista: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat" (Joh. 6:68). Pietari ei sano ymmärtävänsä kaikkea. Hän sanoo, ettei ole muuta paikkaa minne mennä. Tämä on jokaisen sielun rehellinen tunnustus, joka on todella kohdannut Jeesuksen. Ei sitä, että kaikkiin kysymyksiin olisi vastaus, vaan sitä, että hän yksin tyydyttää syvimmän nälän. Mistä ravintoa otat tänään, mikä jättää sinut tyhjäksi iltaan mennessä? Elämän leipää tarjotaan yhä.
Päivä 7
Tämän päivän teksti
Pohdinta
On lehtimajanjuhlan viimeinen päivä. Tämä viikon kestävä juhla vietettiin Jerusalemissa, ja joka päivä pappi toi vettä Siloan lammikosta ja vuodatti sen alttarille muistuttamaan siitä vedestä, jonka Jumala antoi Israelille erämaassa. Väkijoukot ovat koolla, seremonia on huipussaan, ja juuri tuohon jännittyneeseen hetkeen Jeesus nousee seisomaan ja huutaa sanat, jotka varmasti vaiensivat jokaisen keskustelun kuuluvilla: "Jos jonkun janottaa, tulkoon minun tyköni ja juokoon" (Joh. 7:37). Uudelle lukijalle on hyvä tietää, mitä juhla noille ihmisille merkitsi. Vesi kuivassa maassa ei ole mukavuus vaan elämä itse. Koko seremonia oli rukous, kaipaus ja muistutus siitä, että Jumala oli kerran saanut veden virtaamaan kalliosta. Jeesus seisoo keskellä tuota rukousta ja sanoo: Minä olen vastaus siihen. Hän menee vielä pidemmälle: se, joka uskoo Häneen, ei vain saa elävää vettä, vaan hänestä tulee sen lähde. "Hänen sisästään pitää vuotaman elävän veden virrat" (Joh. 7:38). Jumalan Henki, joka asuu ihmisessä, ei vain tyydytä, vaan tulvii yli. Tämä luku on täynnä jakautumista. Jotkut sanovat Häntä profeetaksi. Jotkut sanovat Häntä Kristukseksi. Jotkut haluavat Hänet vangittavaksi. Jopa palvelijat, jotka oli lähetetty ottamaan Hänet kiinni, palaavat tyhjin käsin ja sanovat yksinkertaisesti: "Ei koskaan ole ihminen puhunut niin kuin tämä ihminen" (Joh. 7:46). Jeesuksen sanoissa on jotakin, mikä pysäyttää ihmiset, vaikka he tulisivat aikeenaan pysäyttää Hänet. Nikodemus, jonka tapasimme kolmannessa luvussa tulemassa Jeesuksen luo yöllä, ottaa hiljaa puheenvuoron neuvostossa ja pyytää oikeudenmukaisuutta. Se on pieni asia, mutta se vaatii rohkeutta. Hän ei ole vielä täysin julkisesti esillä, mutta hän on kulkemassa kohti valoa. Mieti tänään, missä sinua janottaa. Ei vettä, vaan rauhaa, tarkoitusta, tunnetta siitä, että elämäsi on menossa johonkin, millä on merkitystä. Jeesus seisoo yhä ja huutaa yhä samaa kutsua. Hänen lupaamansa virrat eivät ole norona tihkuva vesi, vaan jotakin, mikä vuotaa sinusta yli kaikkien ympärilläsi olevien elämään. Tule ja juo.
Päivä 8
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Luku alkaa varhain aamulla: temppelin esipihat täyttyvät ihmisistä, ja Jeesus istuu alas opettamaan. Uskonnolliset johtajat raahaavat paikalle aviorikoksesta kiinni jääneen naisen ja asettavat hänet kansanjoukon eteen. He eivät toimi vanhurskauden vuoksi, vaan saadakseen Jeesuksen ansaan armon ja lain väliin. Se on julma hetki, ja nainen on sen välikappale. Jeesus kumartuu ja kirjoittaa maahan. Meille ei koskaan kerrota, mitä Hän kirjoitti. Sitten Hän nousee ja sanoo sanat, jotka ovat kaikuneet kahden tuhannen vuoden läpi: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön ensimmäisenä kivellä häntä" (Joh. 8:7). Yksi kerrallaan, vanhimmista alkaen, he lähtevät. Kun Jeesus katsoo ylös, jäljellä on vain nainen. Hän ei tuomitse häntä. Hän käskee hänen mennä eikä enää syntiä tehdä. Sitten, yhä temppelissä, Hän lausuu Johanneksen evankeliumin toisen suuren "Minä olen" -julistuksen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei suinkaan pimeydessä kulje, vaan hän saa elämän valkeuden" (Joh. 8:12). Valkeus ei Raamatussa ole pelkkää valaisua. Se on ilmoitus ja suunta, se mikä näyttää, missä olet ja minne olet menossa. Pimeydessä kulkeminen ei ole pelkkää hämmennystä, vaan eksymistä tietämättä sitä itse. Jeesus sanoo olevansa parannus tähän tilaan. Seuraavaksi käydään pitkä ja kiihkeä väittely fariseusten kanssa henkilöllisyydestä, vallasta, totuudesta ja vapaudesta. Jeesus sanoo, että totuus tekee heidät vapaiksi, ja he nousevat vastustamaan väittäen, etteivät ole koskaan olleet orjuudessa. Hän puhuu orjuudesta, jota he eivät näe: synnin orjuudesta, siitä, miten väärin tekeminen taivuttaa elämän sisäänpäin, kunnes se ei enää voi oikaista itseään. Todellinen vapaus, Hän sanoo, tulee Pojan kautta. Luku huipentuu väitteeseen, joka on niin valtava, että Hänet melkein kivitetään siltä seisomalta: "Ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä" (Joh. 8:58). Ei "minä olin", vaan minä olen. Ikuinen preesens. Nimi, jonka Jumala antoi itselleen palavassa pensaassa, lausuttuna nyt miehen suusta Jerusalemin temppelin pihalla. Uudelle uskovalle tämä on kaiken sen ydin, mitä kohti Johannes rakentaa. Kokeneelle pyhälle: pysähdy tänäänkin tämän painon äärelle. Ikuinen MINÄ OLEN, joka kumartui kirjoittamaan maahan häpeään joutuneen naisen viereen, on sama, joka pitää kaiken koossa.
Päivä 9
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Kuvittele mies, joka ei ole koskaan nähnyt aurinkoa nousevan. Hän syntyi pimeyteen, ei huonon yön pimeyteen, vaan jokaisen elämänsä päivän pimeyteen. Hän istuu tien varrella kerjäämässä, ja opetuslapset kulkevat hänen ohitseen ja esittävät teologisen kysymyksen: kenen synti tämän aiheutti? Jeesus ei ota siitä osaa. Hän asettaa kaiken uuteen valoon yhdellä hengenvedolla: tämän miehen sokeus ei ole rangaistus, vaan kangas. Jumala on aikeissa maalata jotakin kunniakasta. Jeesus sylkäisee maahan, tekee savea ja voitelee miehen silmät. Se on outo, maanläheinen ihme: Jumalan Poika käyttää tomua ja sylkeä, luomisen samoja raaka-aineita. Sitten Hän lähettää miehen pesemään itsensä Siloan lammikkoon, jonka nimi Johanneksen mukaan tarkoittaa "Lähetetty". Mies menee, peseytyy ja palaa näkevänä. Huomaa, että hän tottelee ennen kuin näkee parantajansa. Usko toimii usein juuri niin: lähdemme kulkemaan sen mukaan, mitä Jeesus sanoo, ennen kuin täysin ymmärrämme, kuka Hän on. Seuraava on traagisuudessaan melkein koomista. Naapurit eivät voi uskoa, että kyseessä on sama mies. Fariseukset vetävät hänet kuultavaksi, kaksi kertaa, koska parantaminen tapahtui sapattina. He kuulustelevat hänen vanhempiaan. He kutsuvat Jeesusta syntiseksi. Ja jokaisella kuulustelukierroksella tämä entinen sokea kerjäläinen tulee rohkeammaksi. Hän aloittaa sanoilla "Se ihminen, jota sanotaan Jeesukseksi" ja päätyy, kun Jeesus löytää hänet uudelleen, lankeamaan Hänen jalkojensa juureen ja sanomaan: "Herra, minä uskon" (Joh. 9:38). Mies, joka ei nähnyt, on koko luvun selvänäköisin ihminen. Tässä on jotakin, minkä äärellä kannattaa pysähtyä tänään: fariseukset näkivät täydellisesti ja olivat silti täysin sokeita, kun taas kerjäläinen lialla sai samana iltapäivänä sekä fyysisen että hengellisen näön. Jeesus sanoi: "Minä olen maailman valkeus" (Joh. 9:5). Valkeus ei neuvottele pimeyden kanssa. Se vain saapuu, ja pimeys väistyy. Mikä tahansa onkin pitänyt sinut pimeässä, epäilys, häpeä tai vuosia kantamasi haava, Jeesus ei pyydä sinua selittämään sitä ensin. Hän pyytää sinua menemään ja pesemään itsesi.
Päivä 10
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Lampaat eivät ole loisteliaita eläimiä. Ne eivät ole kiivaita kuin leijonat eivätkä nopeita kuin hevoset. Ne eksyvät. Ne joutuvat paniikkiin. Ne ovat täysin riippuvaisia jostakusta, joka tuntee tien. Jeesus valitsi tämän kuvan tarkoituksella sanoessaan: "Minä olen se hyvä paimen" (Joh. 10:11), ja jos olemme rehellisiä, kuva sopii meihin paremmin kuin haluaisimme myöntää. Jeesus asettaa tässä luvussa jyrkän vastakohdan hyvän paimenen ja palkkalaisen välille. Palkkalaisella on työ mutta ei lampaita. Kun susi tulee, hän pakenee, ei välttämättä siksi että olisi paha, vaan koska lampaat eivät todella ole hänen omiaan. Hyvä paimen sen sijaan panee henkensä alttiiksi lampaiden edestä. Tämä ei ole pelkkä kielikuva, jota Jeesus tavoittelee, vaan ennustus, jota kohti Hän kulkee. Hän kuvaa ristiä ennen kuin on sille noussut, ja Hän sanoo siitä jotakin hämmästyttävää: "Ei kukaan ota sitä minulta, vaan minä itse annan sen omasta tahdostani" (Joh. 10:18). Ristiinnaulitseminen ei ollut jotakin, mitä Jeesukselle tapahtui. Hän valitsi sen sinun tähtesi tietäen täysin, mitä se maksaa. Hän puhuu myös siitä, että tuntee lampaansa ja heidät tunnetaan, samassa hengenvedossa kuin kuvaa Isän tuntemista. "Minä tunnen omani, ja omani tuntevat minut, niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän" (Joh. 10:14-15). Se on käsittämätön korotus. Läheisyys, joka sinulla on Paimenen kanssa, on mallinsa saanut Kolminaisuuden sisäisestä läheisyydestä. Et ole numero laumassa. Sinut tunnetaan. Ja sitten on lupaus, joka on vuosisatojen ajan tyynnyttänyt lukemattomia vapisevia sydämiä: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua, ja minä annan niille ikuisen elämän, eivätkä ne ikinä huku, eikä kukaan temmaa niitä minun kädestäni" (Joh. 10:27-28). Mainitaan kaksi kättä, Pojan ja Isän, ja lampaat ovat molempien pidettävinä. Mitä tahansa tänään kohtaatkin, et livahda noiden sormien välistä. Levähdä siinä.
Päivä 11
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Johanneksen 11. luvussa on yksityiskohta, josta teologit ovat kirjoittaneet kirjastoja ja jonka lapset huomaavat heti: "Jeesus vuodatti kyyneleitä" (Joh. 11:35). Se on Raamatun lyhin jae ja yksi tärkeimmistä. Hän, joka on aikeissa huutaa Lasaruksen takaisin kuolleista, seisoo ensin haudalla ja itkee. Hän ei esitä surua. Hän ei vain käy läpi myötätunnon rituaaleja. Hän on aidosti liikuttunut. Johanneksen käyttämä sana viittaa siihen, että Hän huokasi syvältä sisimmästään kuin aalto, joka nousee meren pohjasta. Maailmankaikkeuden Jumala itkee haudan äärellä. Ennen kuin pääsemme ihmeeseen, meidän on istuttava sisarten luona. Maria ja Martta sanovat Jeesukselle nähdessään Hänet saman asian: "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut" (Joh. 11:21, 32). Jeesuksen vastauksessa kummallekaan ei ole moitetta. Hän ei sano: "Sinun olisi pitänyt luottaa Minuun enemmän." Hän kohtaa Martan opetuksella: "Minä olen ylösnousemus ja elämä" (Joh. 11:25). Marian Hän kohtaa kyynelillä. Hän on tarpeeksi suuri antamaan sinulle molemmat ja tarpeeksi viisas tietämään, kumpaa tarvitset ensin. Haudalla tapahtuva kohtaus on lähes sietämättömän dramaattinen. Jeesus käskee vierittää kiven pois. Martta vastustaa käytännöllisesti ja rehellisesti: "Herra, hän jo löyhkää, sillä hän on ollut neljä päivää haudassa" (Joh. 11:39). Neljällä päivällä on merkitystä. Juutalaisen perinteen mukaan sielu viipyi ruumiin lähellä kolme päivää. Neljännen päivän jälkeen toivoa ei ihmisen mittapuulla ollut enää. Jeesus odotti, kunnes toivo ei ollut vain ohut vaan poissa. Sitten Hän rukoili ääneen, ei omasta puolestaan, Hän sanoo, vaan kansanjoukon vuoksi, ja huusi pimeyteen: "Lasarus, tule ulos!" Ja kuollut käveli ulos. Huomaa, että Jeesus ei mene hakemaan Lasarusta sisään. Hän kutsuu, ja elämä tottelee Hänen ääntään. Tämä on sama ääni, joka puhui maailman olemassaoloon 1. Mooseksen kirjassa, sama ääni, joka kerran kutsuu jokaisen haudan avautumaan. Jos olet tänään tilanteessa, joka on ollut kuollut neljä päivää tai neljä vuotta, Jeesus seisoo yhä sisäänkäynnillä, ja Hän kutsuu yhä.
Päivä 12
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Johanneksen 12. luku on saapumisten ja jäähyväisten luku, jossa jotkin asiat tulevat selviksi ja toiset liukuvat pois. Kuusi päivää ennen pääsiäistä Betanian Maria, sama nainen, joka istui Jeesuksen jalkojen juuressa sillä aikaa kun hänen sisarensa touhusi, ottaa naulan kallisarvoista voidetta ja voitelee Jeesuksen jalat pyyhkien ne hiuksillaan. Talo täyttyy tuoksusta. Juudas vastustaa taloudellisin perustein. Jeesus puolustaa Mariaa: hän on tehnyt tämän Hänen hautaamistaan varten. Maria ei ehkä täysin ymmärtänyt, mitä teki, mutta rakkaus oli antanut hänelle sellaista tietoa, jota laskelmointi ei koskaan voisi antaa. Sitten tulee saapuminen Jerusalemiin: väkijoukko heiluttaa palmunoksia, huutaa ”Hoosianna” ja levittää vaatteensa tielle. Se näyttää kuninkaan kruunajaisilta. Ja sitä se onkin, mutta ei sellaisena kuin kukaan odottaa. Johannes kertoo, etteivät opetuslapsetkaan ymmärtäneet tapahtuvaa ennen kuin ylösnousemuksen jälkeen. Harvoin tunnistamme tärkeimpiä hetkiä silloin, kun elämme niiden keskellä. Sitten muutamat kreikkalaiset tulevat Filippuksen luo yksinkertaisen pyynnön kanssa: ”Herra, me tahtoisimme nähdä Jeesuksen” (Joh. 12:21). Se on yksi Evankeliumin hiljaisimmin syvällisistä lauseista. Nämä ovat pakanoita, ulkopuolisia, joilla ei ollut isiltä perittyä oikeutta Israelin lupauksiin, ja silti he haluavat nähdä Jeesuksen. Heidän tulonsa näyttää herättävän Hänessä jotakin. Hän julistaa: ”Hetki on tullut, että Ihmisen Poika kirkastetaan” (Joh. 12:23). Hän puhuu vehnänjyvästä, jonka täytyy pudota maahan ja kuolla ennen kuin se voi kantaa hedelmää. Hän puhuu itsestään. Hän puhuu meistäkin. Sitten Hän rukoilee ääneen, ja Isä vastaa taivaasta äänellä, joka on kuin ukkonen, ja väkijoukko jakautuu sen mukaan, mitä kuuli. Jotkut sanovat enkelin puhuneen, toiset kuulivat vain pauhua. Sama ääni, mutta kuultuna eri tavoin sen mukaan, millainen korva sen vastaanottaa. Jeesus sanoo: ”Nyt on tämän maailman tuomio; nyt tämän maailman ruhtinas heitetään ulos. Ja minä, kun minut maasta ylennetään, vedän kaikki tyköni” (Joh. 12:31, 32). Risti ei ole tappio, joka on puettu voitoksi. Se on todellinen voitto. Anna tänään tämän ylentämisen vetää sinua lähemmäs.
Päivä 13
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Kuvittele tilanne: yläsali, ilta ennen ristiä, ja Jeesus, joka tietää täysin, että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli tullut Jumalan tykö ja menossa takaisin Jumalan tykö, nousee ateriapöydästä, sitoo pyyhkeen vyötärölleen ja alkaa pestä opetuslastensa jalkoja. Maailmankaikkeuden Luoja polvistuu luotujensa eteen. Jos tämä ei pysäytä sinua, lue se uudelleen. Ajattele asiaa ensi kertaa lukevan silmin: muinaisessa maailmassa jalkojen peseminen oli talon alimman palvelijan tehtävä. Tiet olivat pölyisiä ja sandaalein verhotut jalat likaiset. Kukaan arvossa pidetty ei pessyt toisen jalkoja. Siksi Pietari perääntyy: ”Herra, sinäkö pesisit minun jalkani?” (Joh. 13:6). Jeesus tekee jotakin, minkä jokainen huoneessa olija ymmärsi olevan hänen arvolleen sopimatonta, ja hän tekee sen harkiten, rakastaen ja epäröimättä. Mutta tässä on enemmän kuin opetus nöyryydestä, vaikka pelkästään se riittäisi elinikäiseksi aiheeksi. Jeesus sanoo opetuslapsilleen: ”Jos siis minä, Herra ja Mestari, olen pessyt teidän jalkanne, niin on teidänkin pestävä toistenne jalat” (Joh. 13:14). Hän ei vain näytä esimerkkiä asenteesta, hän määrittelee suuruuden uudelleen. Valtakunnassa, jota hän rakentaa, johtaja on se, joka palvelee. Valta ei nosta sinua ihmisten yläpuolelle, vaan lähettää sinut heidän luokseen. Kokeneelle uskovalle tämä: Johannes kertoo, että Jeesus pesi myös Juudaksen jalat. Hän tiesi Juudaksen kavaltavan hänet ennen yön loppua, ja polvistui silti hänen eteensä. Se ei ole sinisilmäisyyttä vaan suvereenia, tarkoituksellista rakkautta, joka ei anna palveltavan epäonnistumisen vähentää itseään. Se on armon kuva, jonka tulisi vaientaa jokainen veruke, jolla pidättelemme ystävällisyyttä niiltä, jotka ovat tehneet meille vääryyttä. Tänään pyyhkeesi voi olla puhelu, jonka olet lykännyt, työnimikettäsi alempana oleva tehtävä tai ystävällinen sana jollekulle, joka ei sitä ole ansainnut. Palvelijakuningas on näyttänyt sinulle tien. Kysymys kuuluu, seuraatko häntä polvillesi asti.
Päivä 14
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Opetuslapset pelkäävät. Jeesus on juuri kertonut lähtevänsä, että yksi heistä kavaltaa Hänet ja että Pietari, heidän kallionsa, kieltää Hänet ennen aamua. Huoneesta on täytynyt tuntua, että lattia antaa myöten. Juuri tuohon vapisevaan hetkeen Jeesus lausuu joitakin koko Raamatun hellimpiä sanoja: ”Älköön sydämenne olko levoton; uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun” (Joh. 14:1). Raamattuun vasta tutustuvalle tämä luku on lahja ja kartta. Jeesus kertoo opetuslapsilleen menevänsä valmistamaan heille sijaa ja tulevansa takaisin heitä noutamaan. Tuomas, vilpittömänä kuten aina, sanoo suoraan: emme tiedä, minne olet menossa, joten kuinka voisimme tietää tien? Ja Jeesus vastaa väitteellä, joka on niin ehdoton, että se on kaikunut kahden vuosituhannen ajan ihmisen kaipauksessa: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muuta kauttani” (Joh. 14:6). Hän ei sano tuntevansa tietä tai näyttävänsä sinulle tien. Hän sanoo olevansa tie. Tie ja päämäärä ovat sama Henkilö. Niille, jotka ovat kulkeneet Kristuksen kanssa vuosia: pysähtykää hetkeksi sanan totuus ääreen. Maailmassa, joka pitää totuutta mielipidekysymyksenä, Jeesus julistaa olevansa sen lähde ja sisältö. Jokainen tosi asia, joka on koskaan sanottu tai löydetty, on tosi siksi, että se heijastaa, kuinka himmeästi tahansa, Häntä, joka itse on Totuus. Kun luotat Häneen, et nojaa tunteeseen tai filosofiaan, vaan seisot ainoalla maaperällä, joka ei järky. Ja sitten on elämä, ei pelkkä olemassaolo, vaan sellainen elämä, jota kuolema ei voi päättää. Jeesus ei tarjoa pidempää versiota siitä, mitä sinulla jo on. Hän tarjoaa jotakin laadullisesti toisenlaista: elämää, joka virtaa itse Isästä Pojan kautta jokaiseen, joka tulee. Mikä tahansa tänään vaivaa sydäntäsi, ja jokin vaivaa, sinulle on annettu sama kutsu, jonka opetuslapset saivat tuossa ylähuoneessa. Usko. Ei sokeasti, vaan silmät auki Häneen, joka sanoi olevansa tie kotiin.
Päivä 15
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Jossakin ylähuoneen ja Getsemanen puutarhan välillä Jeesus pysähtyy ja maalaa yhden läheisimmistä kuvista, jonka Hän koskaan antoi kristityn elämästä. ”Minä olen viinipuu, te olette oksat”, Hän sanoo (Joh. 15:5). Jos olet nähnyt viiniköynnöksen, tiedät, että oksa ei ponnistele tuottaakseen hedelmää. Se vain pysyy kiinni. Viinipuun elämä virtaa sen läpi, ja hedelmä on tämän yhteyden luonnollinen seuraus. Uudelle lukijalle tämä kuva on valtavan vapauttava. Kristityn elämä ei ole ensisijaisesti yrittämistä kovemmin vaan lähellä pysymistä. Jeesus sanoo: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.” Sana pysyä tarkoittaa jäämistä, kodin tekemistä, ettei ajelehdi pois. Oksa, joka irtoaa viinipuusta, ei kamppaile ja epäonnistu tuottamaan rypäleitä, vaan se yksinkertaisesti kuivuu, koska ilman viinipuuta sillä ei ole lainkaan elämää. Jeesus sanoo selvästi: ”Ilman minua te ette voi tehdä mitään” (Joh. 15:5). Se ei ole lannistus vaan kutsu lopettaa itsensä uuvuttaminen ja alkaa ammentaa oikeasta lähteestä. Sinulle, joka olet vaeltanut Herran kanssa pitkään, huomauttaisin, mitä Jeesus sanoo Isän tehtävästä: ”Jokaisen oksan, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän” (Joh. 15:2). Sana, joka on suomennettu puhdistaa, tarkoittaa myös karsimista, leikkaamista pois. Viinitarhuri poistaa sitä, mikä on hyvää, jotta jäljelle jäävä voisi tulla erinomaiseksi. Jos olet menetyksen, vähenemisen tai karsimisen aikaa, tämä jae ei selitä kipua pois, mutta se kertoo, kuka pitelee oksasaksia ja miksi. Isä karsii oksia, joita Hän arvostaa eniten. Kaiken läpi kulkee rakkaus. Jeesus perustaa koko kuvan Isän ja Pojan väliseen rakkauteen ja ulottaa sen sitten meihin: ”Pysykää minun rakkaudessani” (Joh. 15:9). Tämä ei ole suoritettava sopimus vaan asuttava suhde. Hedelmä, joka on iloa, kuuliaisuutta ja rukousten kuulemista, kasvaa rakkaudesta, ei vaivannäöstä. Älä tänään kysy itseltäsi, miten voisit tuottaa enemmän hedelmää. Kysy, kuinka lähellä viinipuuta olet.
Päivä 16
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Jeesus puhuu yhä opetuslapsilleen vangitsemisensa iltana ja sanoo heille jotakin, mikä on täytynyt kuulostaa melkein uskomattomalta: ”Teidän parhaaksenne on, että minä menen pois” (Joh. 16:7). Parhaaksenne: se tarkoittaa, että se on todella parempi, edullisempi, teidän hyödyksenne. Kuinka Jeesuksen poismeno voisi olla parempi kuin hänen läsnäolonsa? Vastaus on Pyhä Henki, Auttaja, ja tämä luku on hänen suuri esittelynsä. Uudelle lukijalle: sana Auttaja vastaa kreikan sanaa paraklētos, jolla on rikas joukko merkityksiä: rinnalle kutsuttu auttaja, puolustaja, neuvonantaja, vahvistaja. Maan päällä ollessaan Jeesus oli fyysisesti läsnä vain yhdessä paikassa kerrallaan. Henki, jonka hän lupasi, asuisi jokaisessa uskovassa, kaikkialla ja aina. Opetuslapset olivat menettämässä näkyvän Jeesuksen ja saamassa sisimpäänsä asuvan Jumalan. Se ei ole askel alaspäin, vaan hämmästyttävä askel eteenpäin. Jeesus kuvaa Hengen työtä kolmeen suuntaan. Maailmaa kohtaan Henki näyttää toteen synnin, vanhurskauden ja tuomion: hän tekee iankaikkisuuden näkymättömät todellisuudet ihmissydämille todellisiksi ja tärkeiksi. Opetuslapsia kohtaan Henki johdattaa kaikkeen totuuteen ja ottaa Kristuksen omaa ja julistaa sen hänen omilleen. Ja tulevaisuutta kohtaan Henki ilmoittaa tulevaiset, jotta Jumalan kansa ei jää kulkemaan tuntematonta ilman opasta. Jos olet kulkenut Herran kanssa vuosia, huomaa hellyys jakeessa 20: ”teidän murheenne on muuttuva iloksi.” Jeesus ei sano, että murheenne korvataan ilolla, ikään kuin suru ei olisi koskaan tapahtunut. Hän sanoo, että se muuttuu: sama raaka-aine muuntuu miksikin uudeksi. Risti itse on esikuva: historian pahin perjantai tuli iankaikkisen elämän perustukseksi. Sinun murheesi ei mene hukkaan Hengen käsissä. Et ole tänään yksin. Auttaja on tullut, ja hän on lähempänä kuin seuraava hengenvetosi.
Päivä 17
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Ennen kuin Jeesus astui puutarhaan, jossa Juudas Hänet kavaltaisi, Hän pysähtyi rukoilemaan. Ei kiireistä rukousta, ei kuiskattua anomusta, vaan pitkää ja rauhallista keskustelua Isänsä kanssa. Johannes 17 on säilyttänyt sen meille kuin pöydälle avoimena jätetyn kirjeen. Ja tässä on se, minkä pitäisi pysäyttää sinut: sinun nimesi on tavallaan tässä rukouksessa. Jeesus ei rukoillut vain lähellä seisovien yhdentoista miehen puolesta. Hän rukoili kaikkien puolesta, jotka koskaan uskovat heidän sanansa kautta, ja siihen kuulut sinäkin, joka luet tätä tänään. Jeesus rukoilee ensin itsensä puolesta ja pyytää Isää kirkastamaan Hänet, jotta Hän voisi kirkastaa Isän. Sitten Hän rukoilee opetuslastensa puolesta: että heidät varjeltaisiin, että he olisivat yhtä ja että heidät pyhitettäisiin totuudessa. Mutta sitten Hän laajentaa piirin: "Mutta en rukoile ainoastaan näiden puolesta, vaan myös niiden, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun" (Joh. 17:20). Pysähdy tähän. Jumalan Poika, vain tuntien ennen ristiinnaulitsemistaan, ristin painon jo painaessa Hänen päällään, käytti osan viimeisistä henkäyksistään rukoillakseen sinun puolestasi. Uudelle lukijalle: tätä lukua kutsutaan joskus ylimmäispapilliseksi rukoukseksi, koska Jeesus toimii siinä suurena esirukoilijanamme, joka seisoo meidän ja Jumalan välissä ja ajaa meidän asiaamme. Kokeneelle uskovalle huomautan, mitä Hän pyytää: ei sitä, että meidät otettaisiin pois maailmasta, vaan että meidät varjeltaisiin pahalta, kun elämme siinä. Hän ei rukoile sinun pakenemisesi vaan sinun suojelusi, pyhyytesi ja yhteytesi muihin uskoviin puolesta. Rukouksen sydän sykkii kolmannessa jakeessa: iankaikkinen elämä ei ole määränpää, jonne saavumme kuoleman jälkeen, vaan Jumalan tunteminen jo nyt, henkilökohtaisesti ja todella. Sellainen tunteminen muuttaa tapaa, jolla heräät aamulla. Sinua ei ole unohdettu. Sinun puolestasi rukoilee itse Jumalan Poika, jonka rukoukset Isä aina kuulee.
Päivä 18
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Joh. 18:ssa on hetki, jonka yli on helppo lukea, mutta kun sen kerran huomaa, sitä ei voi enää olla näkemättä. Kun sotilaat ja palvelijat tulevat vangitsemaan Jeesusta puutarhaan, hän astuu esiin, ei taaksepäin, ja kysyy heiltä: "Ketä te etsitte?" He vastaavat: "Jeesusta Nasaretilaista." Ja hän sanoo: "Minä olen hän." Näiden sanojen kuullessaan koko aseistettu joukko väistyy taaksepäin ja kaatuu maahan. Vangitsijat vangitaan hänen äänensä voimalla. Tämä ei ollut avuton uhri, jota yöllä tartuttiin. Tämä oli Kuningas, joka valitsi antautua vangittavaksi. Joh. 18 etenee nopeasti yhden ihmiskunnan historian pimeimmistä öistä: Juudas johtaa sotilaita lyhtyineen ja soihtuineen etsimään maailman valkeutta, Pietari vetää miekan ja leikkaa poikki palvelijan korvan, Jeesus viedään ensin Hannaan, sitten Kaifaan ja sen jälkeen Pilatuksen eteen. Ja kaiken lävitse kulkee kuin surun lanka Pietarin kieltäminen, kolme kertaa, aivan niin kuin Jeesus oli sanonut. "Mutta Simon Pietari seisoi ja lämmitteli itseänsä" (Joh. 18:25). Hän seisoi vihollisen nuotiolla lämmittelemässä, kun hänen Herraansa kuulusteltiin sisällä. Tuo pieni yksityiskohta särkee sydämen. Uutena lukijana kannattaa tietää, että Pilatus oli Rooman maaherra, jolla oli laillinen valta määrätä ristiinnaulitseminen. Hän ei havainnut Jeesuksessa mitään syytä, ja silti kansanjoukko ja uskonnolliset johtajat ajoivat hänet kohti tuomiota, jota hänen oma omatuntonsa vastusti. Pilatuksen kuuluisa kysymys "Mitä on totuus?" (Joh. 18:38) esitettiin juuri sille, joka oli juuri julistanut itsensä totuudeksi, ja hän käveli pois odottamatta vastausta. Älä seiso tänään liian kaukana Pietarista. Useimmat meistä ovat jossakin vaiheessa lämmitelleet väärällä nuotiolla: vaienneet uskostamme, kun se olisi maksanut jotakin, ja valinneet mukavuuden vakaumuksen sijaan. Hyvä uutinen on, ettei Pietarin tarina pääty nuotiolle. Eikä sinunkaan.
Päivä 19
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Alkukielen kreikassa yksi ainoa sana, tetelestai, on suomennettu kolmella sanalla: ”Se on täytetty.” Joh. 19:30 kertoo, että nämä olivat Jeesuksen viimeiset tarkoitetut sanat, ennen kuin Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä. Ne ovat tärkeimmät kolme sanaa, mitä koskaan on lausuttu, eikä niissä ollut tappion huutoa. Muinaisessa maailmassa kauppiaat leimasivat saman sanan maksetun velan päälle: tetelestai. Maksettu kokonaan. Jeesus ei julistanut ristiltä, että Hänen elämänsä oli ohi, vaan että työ oli tehty. Johanneksen evankeliumin 19. luku ei väistele. Se ei pehmennä kärsimystä. Ruoskinta, orjantappurakruunu, pilkkahunnu, risti, jota kannettiin halki kaupungin, naulat, tuntikausien julkinen tuska: Johannes kertoo kaiken tyynellä ja surullisella kynällä. Hän oli paikalla. Hän seisoi ristin lähellä Jeesuksen äidin Marian kanssa ja kuuli, mitä Jeesus ristiltä puhui. Kun Jeesus katsoi alas ja näki äitinsä ja rakastetun opetuslapsensa seisovan yhdessä, Hän uskoi heidät toistensa huomaan: ”Vaimo, katso, poikasi!” ja ”Katso, äitisi!” (Joh. 19:26-27). Kuolemassakin Hän huolehti niistä, joita rakasti. Uudelle lukijalle on hyvä tietää, että jokainen ristiinnaulitsemisen yksityiskohta täytti satoja vuosia aiemmin kirjoitettuja ennustuksia: sotilaat heittivät arpaa Hänen vaatteestaan, yhtäkään Hänen luistaan ei murrettu ja Hänen kylkensä lävistettiin. Johannes osoittaa näihin kerran toisensa jälkeen, ei sivuseikkoina vaan todistuksena: tämä ei ollut onnettomuus. Tämä oli suunnitelma, joka oli Jumalan sydämessä jo ennen maailman perustamista. Sinulle, joka olet kuullut tämän kertomuksen monesti, sanon: pysähdy tänään miettimään, mitä sana täytetty merkitsee. Sinulla ei ole mitään lisättävää. Mikään ponnistelu, ansaitseminen tai itsesi todistaminen ei voi parantaa sitä, minkä Hän on julistanut valmiiksi. Velka on leimattu maksetuksi. Työ on tehty. Ainoa vastauksesi on ottaa se vastaan.
Päivä 20
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Magdalan Maria tuli haudalle, kun oli vielä pimeää. Tämä yksityiskohta ei ole pelkkä kellonaika, vaan se on surun muotokuva. Hän tuli ennen auringonnousua, koska uni oli ollut mahdotonta ja hauta oli viimeinen paikka, jossa hän oli nähnyt Hänet. Hän löysi avoimen oven ja tyhjän haudan, eikä hänen ensimmäinen vaistonsa ollut ilo vaan menetys: "He ovat ottaneet Herran haudasta pois, emmekä tiedä, mihin ovat hänet panneet" (Joh. 20:2). Suru voi tehdä meidät hitaiksi tunnistamaan ihmeen silloinkin, kun seisomme sen keskellä. Pietari ja Johannes juoksivat haudalle. Johannes juoksi Pietaria nopeammin mutta pysähtyi sisäänkäynnille. Pietari meni, tapansa mukaan, suoraan sisään. He näkivät liinavaatteet maassa ja kasvoliinan, joka oli ollut Hänen päänsä ympärillä, kääritty erilleen omalle paikalleen. Johannes kertoo, että hän näki ja uskoi. Taitettu liina on pieni asia, mutta se on liikuttanut uskovia vuosisatojen ajan. Haudanryöstäjä lähtee kiireessä. Se, joka taittaa liinan, kertoo sinulle lähteneensä omilla ehdoillaan. Sitten tulee hetki, joka on murtanut sydämiä kaksituhatta vuotta. Maria seisoi ulkopuolella itkien, ja ylösnoussut Jeesus lausui hänen nimensä. Vain hänen nimensä: "Maria". Ja hän tunsi Hänet heti. "Rabbuuni", hän sanoi, mikä tarkoittaa: Opettaja. Tältä ylösnousemus näyttää läheltä: ei teologinen väittely, ei sokaiseva näky, vaan sinun nimesi lausuttuna sen suulla, jonka luulit menettäneesi ikuisesti. Hän ei ole muisto. Hän ei ole vertauskuva. Hän elää, ja Hän tuntee sinun nimesi. Uudelle lukijalle tämä luku sisältää myös Tuomaan kuuluisan epäilyn ja Jeesuksen kärsivällisen, armollisen vastauksen siihen. Se on todiste siitä, että rehellinen kamppailu on tervetullutta Hänen läsnäolossaan. Kokeneelle uskovalle huomautan: ylösnousseen Kristuksen ensimmäinen sana opetuslapsilleen on rauha, lausuttuna kahdesti. Mitä ikinä kannat mukanasi tähän päivään, tuo sana lausutaan yhä sinun ylläsi.
Päivä 21
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Ylösnousemus ei ole alaviite, vaan alku. Johanneksen luku 21 alkaa Tiberiaan meren rannalta, jonne seitsemän opetuslasta on palannut siihen, minkä parhaiten osasivat: kalastamaan. Verkot ovat tyhjät. Yö on ollut pitkä. Silloin rannalla oleva vieras huutaa heille ja käskee heittää verkon laivan oikealle puolelle, ja yhtäkkiä he eivät jaksa vetää sitä ylös saaliin painon vuoksi. Se on Herra. Kun Pietari sen kuulee, hän ei odota venettä, vaan heittäytyy veteen. Kahdenkymmenenyhden luvun jälkeen Johannes näyttää meille yhä, että Jeesus on jokaisen arvokkuutta kysymättömän, kokosydämisen loikan arvoinen. Se, mikä rannalla seuraa, on yksi koko Raamatun hellimmistä kohtauksista. Jeesus on jo sytyttänyt nuotion. Leipä ja kala odottavat jo valmiina. Herrojen Herra, ylösnoussut kuningas, valmistaa aamiaista väsyneille kalastajille. Jos olet uusi lukija, ota tämä vastaan: tällainen Jumala on. Hän ei kohtaa epäonnistumistamme luennolla, vaan tyhjyytemme aterialla. Jos olet kokenut uskova, huomaa, mitä Jeesus ei sano. Hän ei sano: ”Minähän sanoin.” Hän sanoo: ”Tulkaa aterioimaan” (Joh. 21:12). Sitten tulee Pietarin ennallistaminen. Jeesus kysyy kolme kertaa: ”Rakastatko minua?” Kerran jokaisesta kieltämisestä sen toisen nuotion ääressä ylipapin pihalla. Jokainen kysymys on haava, joka puhdistetaan ja suljetaan. Jokainen vastaus, ”Ruoki minun karitsojani... Paimenna minun lampaitani... Ruoki minun lampaitani”, on tehtävä, joka asetetaan takaisin käsiin, jotka olivat sen päästäneet. Pietaria ei syrjäytetä hänen epäonnistumisensa vuoksi, vaan hänet lähetetään hänen anteeksisaamisensa voimalla. Herra ei kierrätä meitä vähäisemmäksi. Hän ennallistaa meidät suurempaan. Kolme viikkoa sitten aloitimme sanoilla ”Alussa oli Sana”. Tänään emme pääty pisteeseen vaan avattuun oveen. Jeesus sanoo Pietarille: ”Seuraa minua” (Joh. 21:19), ja sama kutsu kaikuu jokaisella lukemallasi sivulla ja jokaisessa päivässä, jonka vielä elät. Johanneksen evankeliumi ei pääty, vaan jatkuu sinussa. Kysymys ei ole siitä, onko Jeesus Herra. Kysymys on siitä, rakastatko Häntä Pietarin tavoin niin paljon, että ruokit Hänen lampaitaan jo tänään.