Kaikki suunnitelmat

Kuka on Jeesus?

Seitsemän päivää Jeesuksen kohtaamista evankeliumeissa: hänen sanansa, voimansa, armahtavaisuutensa, ristinsä ja ylösnousemuksensa.

  1. Päivä 1

    Lihaksi tullut Sana

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Ennen kuin ensimmäinen lintu lauloi, ennen kuin ensimmäinen aalto murtui millekään rannalle, ennen kuin aika oli vetänyt ensimmäisen henkäyksensä, oli Sana. Johannes ei johdata meitä evankeliumiinsa syntymäkertomuksella tai sukuluettelolla. Hän vie meidät johonkin kaikkea sitä vanhempaan. "Alussa oli Sana", hän kirjoittaa, "ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala" (Joh. 1:1). Jos Raamattu on sinulle uusi, kuule tämä hitaasti: Johannes kertoo meille, ettei Jeesus alkanut seimestä Betlehemissä. Hän oli jo kaiken perustuksella, ja kaikki, mikä on olemassa, on syntynyt hänen kauttaan. Jos taas olet lukenut nämä jakeet sata kertaa, pysähdy hetkeksi sanan "tykönä" ääreen. Kreikan kielessä Sana oli Jumalan kanssa kasvoista kasvoihin, läheisessä yhteydessä. Ennen luomista, ennen enkeleitä, ennen mitään, minkä voimme nimetä, todellisuuden ytimessä oli suhde. Rakkaus ei ollut jotakin, jonka Jumala keksi luodessaan meidät. Rakkaus oli jo Jumalan olemus, Isä ja Poika ikuisessa yhteydessä. Tämä on se, joka astui meidän maailmaamme. Ja astui hän. Jae 14 on yksi kaikkien aikojen hätkähdyttävimmistä lauseista: "Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskuudessamme." Sana, jonka suomennamme "asui", tarkoittaa kirjaimellisesti, että hän pystytti telttansa keskellemme. Se on tarkoituksellinen kaiku erämaan ilmestysmajasta, jossa Jumala tuli asumaan kansansa leirin keskelle. Ikuinen, luomaton Jumala ei lähettänyt viestiä eikä lähettiä. Hän tuli itse, ihon verhoamana, nälän, kylmyyden ja surun alaisena, jotta me saisimme nähdä "hänen kirkkautensa, sellaisen kirkkauden, jonka Isän ainokaisella on", ja hän oli "täynnä armoa ja totuutta". Mitä tämä merkitsee elämällesi tänään? Se merkitsee, ettet koskaan ole tekemisissä kaukaisen ja välinpitämättömän Jumalan kanssa, kun avaat tämän kirjan tai painat pääsi rukoukseen. Jumala, joka puhui tähdet olemassaoloon, päätti tulla löydettäväksi, kosketeltavaksi ja tunnettavaksi. Hän tuli sinne, missä sinä olet. Mitä tahansa kannatkin tänä aamuna, epäilystä, surua, ihmetystä tai vain hiljaista tiistaita, lihaksi tullut Sana ei ole kaukana. Hän on jo tehnyt pisimmän kuviteltavissa olevan matkan, vain ollakseen kanssasi.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  2. Päivä 2

    Katso Karitsaa

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Kuvittele seisovasi Jordan-joen rannalla katselemassa, kun väkijoukko liikehtii ympärilläsi. Yhtäkkiä tuntemasi mies, profeetta, villi ja periksiantamaton, pysähtyy, osoittaa veden yli ja sanoo sinua kohti kävelevästä toisesta miehestä: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin" (Joh. 1:29). Sen hetken Johannes Kastaja meille antoi. Ja nuo sanat, jotka lausuttiin tavallisena iltapäivänä joen rannalla, kantavat tuhannen vuoden historian painoa. Juutalaisen kuulijan korvissa tuossa joukossa sana "karitsa" oli täynnä muistoja. Se oli pääsiäislammas, joka teurastettiin, jotta kuolema kulkisi talon ohitse. Se oli temppelin päivittäisen uhrin karitsa, jota uhrattiin aamuin ja illoin lakkaamatta. Ja kaiken takana oli Jesajan sykähdyttävä runous, kirjoitettu seitsemän vuosisataa aiemmin: "Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava" (Jes. 53:3). Jesaja näki jonkun, joka tulisi "haavoitetuksi meidän rikkomustemme tähden" ja "runnelluksi meidän pahain tekojemme tähden", jonkun, jonka harteille meidän kaikkien synti pantaisiin. Israelin koko uhrijärjestelmä oli pitkä, hidas nuoli, joka osoitti tätä yhtä miestä. Sen Johannes Kastaja ymmärsi, ja sen opetuslapset käsittäisivät täysin vasta ylösnousemuksen jälkeen: Jeesus ei tullut vain opettamaan meille parempaa moraalia tai innoittamaan meitä ystävällisemmiksi ihmisiksi. Hän tuli ratkaisemaan syvimmän ongelmamme: synnin painon ja eron, jonka se luo meidän ja pyhän Jumalan välille. Karitsa ei pitele saarnaa lampaille niiden eksymisestä. Karitsa kuolee niiden sijasta. Sinulle, joka luet tätä ensimmäistä kertaa, tässä on yksinkertainen ja kaunis totuus: mitä tahansa olet tehnyt, mitä tahansa kannat omantuntosi hiljaisissa sopukoissa, Johannes osoittaa sitä, joka tuli ottamaan sen pois. Ei vähätelläkseen sitä, ei teeskennelläkseen, ettei sillä ole väliä, vaan kantaakseen sen itse. Sinä, joka olet uskonut jo pitkään, kysy itseltäsi, onko Karitsasta tullut niin tuttu, ettet enää hämmästy. Anna Johanneksen ojennetun sormen osoittaa sinut sinne uudelleen tänään: katso häntä, katso häntä todella, ja anna ihmetyksen palata.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  3. Päivä 3

    Valta myrskyn yli

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Päivä oli ollut pitkä. Jeesus oli opettanut kansanjoukkoja veneestä käsin rannalla, vertaus vertauksen jälkeen, kunnes aurinko oli laskemassa. Sitten hän sanoi opetuslapsilleen: "Menkäämme yli toiselle rannalle" (Mark. 4:35), ja he lähtivät purjehtimaan Galilean meren yli. Markus kertoo sellaisella yksityiskohdalla, jonka muistaa vain silminnäkijä, että he ottivat hänet mukaansa "niin kuin hän oli": väsyneenä, yhä opettamisen vaatteissa, ilman mitään valmistautumista matkaan. Ja sitten myrsky tuli. Galilean meri sijaitsee vuorten ja kukkuloiden ympäröimässä laaksossa, ja myrskyt voivat iskea sen ylle pelottavan nopeasti. Useat opetuslapsista olivat kalastajia, jotka olivat tehneet työtään näillä vesillä koko ikänsä. He eivät olleet miehiä, jotka säikähtävät helposti. Mutta Markus kertoo, että aallot löivät veneeseen ja vene täyttyi vedestä. Jeesus sen sijaan oli perässä ja nukkui päänalusella. He herättivät hänet kysymyksellä, joka kaikuu yhä läpi vuosisatojen ihmisen kärsimyksen keskeltä: "Opettaja, etkö sinä välitä siitä, että me hukumme?" (Mark. 4:38). Oletko sinä koskaan rukoillut jotakin hyvin samanlaista? Se, mikä seuraavaksi tapahtui, on yksi Raamatun hiljaisimmin henkeäsalpaavista hetkistä. Jeesus "nousi ja nuhteli tuulta ja sanoi merelle: 'Vaikene, asetu'. Ja tuuli tyyntyi, ja tuli aivan tyven" (Mark. 4:39). Hän ei rukoillut myrskyn tyyntymistä. Hän ei pyytänyt Isää opetuslasten puolesta. Hän puhui suoraan tuulelle ja vedelle sellaisena, jolla on valta niihin, koska hänellä se on. Opetuslapset, jotka olivat pelänneet myrskyä, pelkäsivätkin nyt häntä ja kysyivät toisiltaan: "Kuka tämä oikein on?" Juuri sitä kysymystä Markus tahtoo meidän pohtivan. Älä kuitenkaan kiiruhda päänaluksen ohi. Jeesus oli todella, inhimillisesti uupunut. Hän tietää, millaista on olla ylirasittunut, olla veneessä aaltojen noustessa korkealle ja olla peloissaan olevien ihmisten ympäröimä. Hän ei ole kaukainen jumaluus, jota ihmiselämän myrskyt eivät kosketa. Hän on veneessä sinun kanssasi. Ja hänellä on valta kaiken yli, mikä uhkaa upottaa sinut tänään. Sama ääni, joka sanoi Galilean merelle: "Vaikene, asetu", voi puhua myös olosuhteittesi myllerrykseen juuri nyt.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  4. Päivä 4

    Elämän leipä

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Kansanjoukko oli juuri nähnyt jotakin poikkeuksellista: viisi tuhatta ihmistä ruokittiin viidellä leivällä ja kahdella kalalla. He olivat niin vaikuttuneita, että halusivat väkisin tehdä Jeesuksen kuninkaaksi. Mutta Jeesus tiesi jotakin, mitä he eivät tienneet: he jahtasivat leipää, eivät Leipojaa. Siksi hän ohjasi heitä lempeästi ja suoraan kohti syvempää nälkää, jota he eivät vielä olleet osanneet nimetä. "Minä olen elämän leipä", hän sanoi heille. "Joka tulee minun tyköni, ei ikinä isoa, ja joka uskoo minuun, ei ikinä janoa" (Joh. 6:35). Se on yksi Jeesuksen suurista "Minä olen" -sanoista, ja sitä kannattaa maistella hitaasti. Leipä muinaisessa maailmassa ei ollut lisuke, vaan itse ateria. Se merkitsi hengissä pysymistä. Kun Jeesus tarttuu tähän kuvaan, hän ei puhu ylellisyydestä tai elämän lisästä. Hän sanoo: minä olen se, ilman mitä ette voi elää. Kansa oli viitannut mannaan erämaassa, ihmeelliseen leipään, joka putosi taivaasta ja ravitsi Israelia neljäkymmentä vuotta autiomaassa. Jeesus oikaisee heitä hellästi: sen leivän ei antanut Mooses vaan hänen Isänsä, ja todellinen leipä taivaasta ei ole jokin asia, vaan joku. "Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän" (Joh. 6:33). Ensimmäistä kertaa lukevalle kutsu on tässä ihanan yksinkertainen: Jeesus sanoo, että syvin nälkä, jonka tunnet, se jota ura, ihmissuhde, saavutus tai ateria ei tavoita, on tarkoitettu hänen tyydytettäväkseen. Augustinus sanoi sen muistettavasti, vaikkei Raamatun sanoin: sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa. Jeesus esittää juuri tämän väitteen itsestään. Hän on se lepo, jota levottomuutesi etsii. Jos olet uskova ja tuntenut tämän totuuden vuosia, mieti jaetta 37: "Kaikki, minkä Isä minulle antaa, tulee minun tyköni, ja sen, joka tulee minun tyköni, minä en heitä ulos." Tämä lupaus on ehdoton: ei missään olosuhteissa eikä mistään syystä hän käännytä pois ketään, joka tulee. Saatat tuntea itsesi kelpaamattomaksi epäonnistumistesi, epäilystesi tai etäisyytesi vuoksi. Hän sanoo: tule silti. Leipä on yhä pöydällä. Olet yhä tervetullut.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  5. Päivä 5

    Kenenä sinä minua pidät?

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Jokaisessa rehellisessä elämässä tulee hetki, jolloin joukon mielipide ei enää riitä. Jeesus tiesi tämän, ja siksi hän vei opetuslapsensa Filippuksen Kesarean seudulle, paikkaan, jota täyttivät pakanalliset temppelit ja monien jumalien melu, ja esitti heille kysymyksen, joka läpäisee kaikki aikakaudet: "Keneksi ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?" Opetuslapsilla oli vastaukset valmiina. Jotkut sanoivat Johannes Kastajaksi. Toiset Eliaaksi. Mielipiteet olivat kunnioittavia, jopa imartelevia. Mutta ne olivat vääriä, ja Jeesus tiesi sen. Siksi hän tarkensi kysymystään: "Mutta te, keneksi te sanotte minun olevan?" Pietari vastasi empimättä: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika." Lause, joka muutti kaiken. Huomaa, ettei Jeesus onnitellut Pietaria terävästä ajattelusta. Hän sanoi: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä liha ja veri ei ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa." Tämä tunnustus ei ollut Pietarin ansio vaan lahja. Tieto siitä, kuka Jeesus todella on, ei synny pelkästä älykkäästä päättelystä tai uskonnollisesta kasvatuksesta. Se tulee siitä, että Jumala avaa sydämen silmät. Sinulle, joka luet ensimmäistä kertaa, tässä on maa jalkojesi alla: "Kristus" tarkoittaa Voideltua, luvattua Kuningasta ja Vapauttajaa, jota koko Vanha testamentti oli osoittanut. Pietari sanoi: se, jota olemme odottaneet, olet sinä. Se ei ole vähäinen väite. Se on sarana, jonka varassa koko historia kääntyy. Sinulle, kokeneelle uskovalle, tämä mietittäväksi: Pietarin vastaus oli ilmoitettu, ei päätelty. Kuinka usein puolustamme uskoamme ikään kuin se olisi ensisijaisesti älyllinen kanta, johon olemme päätyneet, eikä armo, jonka olemme saaneet? Pietarin tunnustuksessa on nöyryyttä, jonka me joskus menetämme. Emme ajatelleet tietämme Jeesuksen luo. Hänet annettiin meille. Kysymys on yhä huoneessa sinun kanssasi tänään. Maailmalla on mielipiteensä: hyvä opettaja, moraalinen esikuva, historiallinen hahmo. Mutta Jeesus ei kysy, mitä maailma sanoo. Hän kysyy, mitä sinä sanot. Vastauksesi siihen kysymykseen on tärkein asia sinusta.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  6. Päivä 6

    Risti

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Tänään tulemme evankeliumien vaikeimmalle ja pyhimmälle maaperälle. Luukkaan 23. luku vie meidät kukkulalle nimeltä Golgata, emmekä saa kiirehtiä sen ohi. Kaksi rikollista riippuu Jeesuksen kummallakin puolella. Kansa katselee. Hallitusmiehet pilkkaavat. Sotilaat heittävät arpaa hänen vaatteistaan. Ja kaiken keskellä Jumalan Poika, hän, joka tyynnytti meren ja herätti kuolleita, riippuu hiljaa ja kärsien. Ensimmäiset sanat, jotka Luukas ristiltä kertoo, eivät ole epätoivon huuto. Ne ovat rukous: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät." Pysähdy tähän. Naulojen iskijät eivät pyytäneet anteeksiantoa. Pilkkaava joukkokaan ei pyytänyt. Mutta Jeesus rukoili sitä silti. Tämä ei ole heikkoutta, vaan hämmästyttävin rakkauden osoitus, jonka maailma on koskaan nähnyt. Hän, jolla oli täysi oikeus kutsua tuomio, kutsui armon. Sitten tapahtuu jotakin odottamatonta. Yksi hänen vieressään kuolevista rikollisista kääntyy ja sanoo: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Hänellä ei ollut aikaa tulla kastetuksi, ei vuosien uskollista palvelusta tarjottavanaan, ei mitään uskonnollisia ansioita. Hänellä oli jäljellä vain henkäys ja epätoivoinen usko. Ja Jeesus vastasi hänelle: "Tänä päivänä sinä olet minun kanssani paratiisissa." Armo ei vaadi pitkää ansioluetteloa. Se vaatii vain käänTyneen sydämen. Sinulle, joka luet ensimmäistä kertaa, tämä on tämän kohdan sydän: Jeesus ei kuollut olosuhteiden uhrina. Hän kuoli tarkoituksella, sinun puolestasi. Jokainen pilkka, jonka hän otti vastaan, jokainen naula, jonka hän kesti, oli hinta ihmisen synnistä, sinun ja minun. Ristillä oikeus ja laupeus suutelivat toisiaan. Sinä, joka olet tiennyt tämän vuosia, katso vielä kerran sitä rikollista. Hän ei tiennyt teologiasta melkein mitään. Mutta hän tiesi olevansa syyllinen, hän tiesi Jeesuksen olevan viaton, ja hän uskoi, että Jeesuksella on valtakunta. Se riittää. Se on aina riittänyt. Risti muistuttaa meitä siitä, ettei pelastus ole koskaan ollut kiinni siitä, kuinka paljon tiedämme tai kuinka kauan olemme palvelleet. Se on kiinni siitä, minne katsomme kuolemassamme.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  7. Päivä 7

    Totisesti noussut

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    He tulivat ennen auringonnousua kantaen mukanaan hyvänhajuisia aineita voidellakseen kuolleen miehen. Luukas kertoo meille tämän yksityiskohdan, ja se on tärkeä: nämä naiset eivät tulleet todistamaan ihmettä. He tulivat päättämään hautauksen. Heidän toivonsa oli sinetöity kiven taakse. Ja sitten kivi olikin poissa. Kaksi enkeliä kirkkaissa vaatteissa kohtasi heidät kysymyksellä, joka kaikuu yhä läpi sukupolvien: "Miksi etsitte elävää kuolleitten joukosta? Ei hän ole täällä, vaan hän on noussut ylös." Nuo sanat ovat koko ihmiskunnan historian käännekohta. Kaikki ennen niitä oli valmistelua. Kaikki niiden jälkeen on vastaus. Naiset juoksivat. Pietari juoksi. Ja kun Pietari kurkisti tyhjään hautaan, Luukas kertoo hänen "menneen pois ihmetellen mielessään tapahtunutta". Ihmetys on oikea vastaus. Se on sitä yhä. Apostoli Paavali kirjoitti korinttolaisille vuosikymmeniä myöhemmin ja luettelee todistajat kuin oikeuden pöytäkirjaan: Jeesus ilmestyi Keefaalle, sitten kahdelletoista, sitten yli viidellesadalle veljelle yhtä aikaa, sitten Jaakobille, sitten kaikille apostoleille, ja viimeiseksi kaikista Paavalille itselleen. Tämä ei ole uskonnollisin sanoin puettua tarustoa. Paavali sanoo: kysykää heiltä. Useimmat heistä elävät vielä. Menkää kysymään, mitä he näkivät. Ylösnousemus ei ollut tunne eikä vertauskuva, vaan tapahtuma, jolla oli todistajansa. Sinulle, joka luet ensimmäistä kertaa, tässä on ilosanoma yksinkertaisimmillaan: kuolema ei voittanut. Hauta ei voinut pidättää häntä. Ja koska hän nousi, kaikki, mitä hän sanoi itsestään, on totta, kaikki, mitä hän lupasi sinulle, on varmaa, ja viimeinen sana elämästäsi ei ole kuolema vaan elämä. Sinulle, uskova, joka olet kantanut tätä totuutta vuosia: älä anna tuttuuden himmentää ihmetystä. Paavali ei koskaan päässyt sen yli. Hän kutsui itseään "ikään kuin ennenaikaisesti syntyneeksi" ja ihmetteli yhä, että ylösnoussut Kristus oli ilmestynyt hänelle. Ylösnousemus ei ole uskosi taustatietoa. Se on sen sydämenlyönti. Hän on noussut. Hän on totisesti noussut. Ja koska hän elää, sinäkin saat elää.

    Näytä päiväÄäni saatavilla