Seitsemän päivää siitä, kuinka puhua Jumalan kanssa: vilpittömästi, yksinkertaisesti ja pelkäämättä tekeväsi sen väärin.
Päivä 1
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Kuvittele olevasi yksi opetuslapsista ja katsovasi, kuinka Jeesus hiljaa poistuu väkijoukon luota rukoilemaan. Hänen tavassaan on jotakin, kiireettömyyttä ja teeskentelemättömyyttä, joka saa sinut haluamaan sitä, mitä Hänellä on. Niin sinä kysyt Häneltä: ”Herra, opeta meitä rukoilemaan.” Matteuksen evankeliumin 6. luvussa Hän vastaa tähän kysymykseen jo ennen kuin se on esitetty, ja se, mitä Hän antaa, ei ole ulkoa luettava kaava vaan ovi, jonka kautta astutaan sisään. Hän aloittaa varoituksella: älä rukoile siksi, että sinut nähtäisiin. Hänen aikansa uskonnolliset johtajat rakastivat pitkiä ja kovaäänisiä rukouksia toreilla ja kadunkulmissa, rukouksia, jotka oli suunnattu ihmisten korville eikä Jumalan sydämelle. Jeesus sanoo suoraan: ”He ovat jo saaneet palkkansa” (Matteus 6:5). Toisin sanoen, suosionosoitukset ovat kaikki, mitä he saavat. Mutta sinä, Hän sanoo: mene kammioosi, sulje ovesi ja puhu Isällesi, joka näkee salaisuudessa. Rukouksen kuulijakuntaa on vain yksi. Sitten Hän antaa meille ne sanat, jotka ovat kaikuneet kaksikymmentä vuosisataa: ”Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi” (Matteus 6:9). Huomaa, että rukous ei ala sanalla ”Isäni” vaan ”Isä meidän”. Rukous ei ole koskaan täysin yksityistä: vaikka olisit yksin kammiossasi, liityt perheeseen. Huomaa myös, että rukouksen ensimmäinen liike ei ole pyytää mitään. Se on yksinkertaisesti sen tunnustamista, kuka Jumala on: Isä. Pyhä. Läheinen. Ennen kuin tuomme tarpeemme, rauhoitamme sydämemme sen totuuden äärelle, kenen läsnäoloon olemme astuneet. Sinulle, joka luet tätä ensimmäistä kertaa, sanon selvästi: et tarvitse erityisiä sanoja, tiettyä rukousasentoa etkä pitkää historiaa Jumalan kanssa voidaksesi rukoilla. Jeesus opettaa tavallisia ihmisiä, kalastajia, publikaaneja ja huolestuneita äitejä, puhumaan Isälleen. Sinulle, kokeneempi uskova, annan tämän mietittäväksi: milloin rukouksesi viimeksi alkoivat ihmetyksellä Jumalan nimen edessä ennen kuin siirryit tarpeiden luetteloon? Isä meidän -rukous ei ole rukouksen katto. Se on kompassi: se osoittaa meidät lähelle Jumalaa ennen anomuksia, Jumalan valtakuntaan ennen omaa mukavuuttamme. Joka kerta kun rukoilet, opit saman asian kuin opetuslapset: taivaan Jumala kutsuu itseään sinun Isäksesi, ja Hän kuuntelee.
Päivä 2
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Näissä jakeissa on ovi, ja Jeesus käskee sinua kolkuttamaan sitä. Ei arasti. Ei vain kerran. Hän käyttää kolmea sanaa: anokaa, etsikää, kolkuttakaa, ja alkukielessä ne kaikki ovat jatkuvia tekoja: jatka anomista, jatka etsimistä, jatka kolkuttamista. Tämä ei ole automaattiteologiaa, jossa painetaan nappia ja odotetaan. Se on kutsu elävään, sinnikkääseen, lähelle nojaavaan suhteeseen Jumalan kanssa, joka haluaa tulla löydetyksi. "Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan" (Matt. 7:7). Jeesus ei häilyvästi varaa tätä lupausta. Hän ei sano: "anokaa, niin kenties." Hän sanoo: "anokaa, niin teille annetaan." Ensi kertaa lukevalle se voi kuulostaa melkein liian hyvältä, ja sen pitäisi herättää rehellinen kysymys: miksi sitten jotkin rukoukset näyttävät jäävän vaille vastausta? Jeesus ei lupaa, että Jumala antaa meille kaiken, mitä haluamme, meidän aikataulumme mukaan. Hän lupaa, että Jumala antaa meille kaiken, mitä tarvitsemme, eikä vilpitön Hänen etsimisensä koskaan jää tyhjäksi. Sitten Hän esittää vähemmästä suurempaan päättelevän perustelun, joka on yksinkertaisuudessaan melkein aseistariisuva. Jos lapsesi pyytää leipää, et anna hänelle kiveä. Jos hän pyytää kalaa, et anna hänelle käärmettä. Olet epätäydellinen vanhempi, ja silti sinäkin osaat antaa hyviä lahjoja. "Kuinka paljoa ennemmin", Jeesus sanoo, "teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka häntä anovat" (Matt. 7:11). Luukkaan kertomus lisää hätkähdyttävän yksityiskohdan: Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä anovat. Suurin lahja, jonka Jumala voi antaa, ei ole korjattu olosuhde tai ratkaistu ongelma, vaan Hän itse. Sinä uskova, joka olet rukoillut pitkään ja kovasti ja kokenut hiljaisuuden, pysähdy tähän hetkeksi. Lupaus ei ole, että Jumala vastaa meidän aikataulumme mukaan. Lupaus on, että Hän vastaa Isänä, mikä tarkoittaa, että joskus vastaus on kyllä, joskus ei vielä ja joskus jotakin parempaa kuin mitä pyysimme. Ovi, jota kolkutat, ei ole varaston ovi. Se on Persoonan ovi. Jatka kolkuttamista. Hän on jo oven toisella puolella.
Päivä 3
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Useimmat meistä tulevat rukoukseen vasta, kun taakka käy tarpeeksi raskaaksi. Kestämme, huolehdimme, selviämme, ja sitten, kun voimat loppuvat, rukoilemme. Paavali kuvaa jotakin aivan muuta. ”Rukoilkaa lakkaamatta”, hän kirjoittaa 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:17:ssä. Tämä lyhyt kehotus on askarruttanut ja haastanut uskovia jo kaksituhatta vuotta. Miten ihminen, jolla on työ, perhe, harhailevat ajatukset ja täysi kalenteri, voi rukoilla lakkaamatta? Vastaus ei ole se, että meidän pitäisi olla polvillamme kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa. Rukouksesta tulee ilmapiiri, jonka sisällä elämme, eikä asia, jota käymme toimittamassa. Lapsi ei lakkaa puhumasta rakastavalle vanhemmalleen vain siksi, että leikkii pihalla. Hän huutaa, vilkaisee taakseen ja juoksee sisään kertomaan uutisensa. ”Rukoilkaa lakkaamatta” on kutsu tällaiseen jatkuvaan, vilpittömään keskusteluun Jumalan kanssa, jossa raja rukouksen ja muun elämän välillä käy kauniisti ohueksi. Filippiläiskirjeen 4:6 tiivistää tämän konkreettiseksi: ”Älkää mistään murehtiko, vaan anokaa kaikessa rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa tehtäviksenne tunnetuiksi Jumalalle.” Sana ”murehtia” tarkoittaa huolten täyttämää olotilaa: ahdistunutta ja ylikuormitettua mieltä. Paavali ei vähättele huoliasi. Hän tarjoaa sinulle vaihtokauppaa: anna ne Jumalalle ja saat vastineeksi rauhan, joka on ”kaikkea ymmärrystä ylempi” (Fil. 4:7). Tuo rauha ei tarkoita vaikeiden olosuhteiden puuttumista. Se on vartiosto, sana tarkoittaa sotilasvartiota, joka on asetettu sydämesi ja ajatustesi ympärille Kristuksessa Jeesuksessa. Huomaa sana ”kiitos” keskellä tätä kehotusta. Meidän tulee tuoda pyyntömme kiitoksen kanssa, ei vasta vastauksen tultua vaan jo ennen sitä. Tämä asenne muuttaa rukouksen epätoivoisesta kaupankäynnistä luottavaiseksi keskusteluksi. Uudelle uskovalle tämä merkitsee, että sinun ei tarvitse selvittää ahdistustasi ennen rukousta: tuot sen sellaisenaan ja tuot rinnalle kiitollisuutesi. Kypsemmälle uskovalle kysymys kuuluu: onko sinulla huolia, joita yhä kannat mutta joita et ole koskaan oikeasti antanut pois? Tänään on päivä tehdä tämä vaihtokauppa.
Päivä 4
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Markus kirjoittaa kiireellä: hänen evankeliuminsa on täynnä sanaa ”kohta”, joka tarkoittaa heti, nyt paikalla. Siksi on silmiinpistävää, että kaiken tuon vauhdin keskellä hän pysähtyy näyttämään meille Jeesuksen tekemässä jotakin hidasta ja harkittua. ”Ja aamulla, kun vielä oli aivan pimeä, hän nousi ja lähti ulos ja meni autioon paikkaan ja rukoili siellä” (Markus 1:35). Edellinen ilta oli ollut poikkeuksellinen: parannuksia, vapautuksia ja koko kaupunki oven edessä. Ja Jeesus, sen sijaan että olisi nukkunut pitkään, nousee ennen aurinkoa ja etsii hiljaisen paikan yksin Isänsä kanssa. Tämä ei ole sattumanvarainen yksityiskohta. Markus näyttää meille palveluksen moottorin. Ihmeet eivät synnyttäneet rukouselämää, vaan rukouselämä synnytti ihmeet. Jeesus ei rukoillut siksi, että Hänellä olisi ollut ylimääräistä aikaa. Hän järjesti aikaa, koska tiesi, että kaikki muu riippui siitä. Kun opetuslapset vihdoin löytävät Hänet ja sanovat käytännössä: ”Kaikki etsivät sinua, lähdetään”, Hän ei ole hätääntynyt. Hän on tasapainoinen. Hän tietää, minne on seuraavaksi menossa, koska Hän on jo ollut Isän luona. Psalmista ymmärsi tämän rytmin kauan ennen. ”Herra, varhain sinä kuulet minun ääneni, varhain minä valmistan sinulle uhrin ja odotan” (Psalmi 5:4). Sana ”odotan” kantaa mukanaan kuvaa vartijasta, joka tähyilee taivaanrantaa: rukoillaan ja sitten odotetaan, odottavaisina, että Jumala liikkuu. Rukous ei ole vain puhumista. Se on myös sielun asento, joka on käännetty Jumalaa kohti ja joka vartioi Hänen vastaustaan. Sille, joka vasta aloittaa rukoilemisen, tämä kohta antaa lempeän luvan: et tarvitse katedraalia etkä täydellistä tuntia. Jeesus löysi aution paikan, luultavasti kylmän ja pimeän rinteen. Tärkeintä on, että menet. Sinulle, joka olet vuosia vaeltanut Jumalan kanssa, esitän rehellisen kysymyksen: johtaako rukouselämäsi päiväsi vai laahaako se perässä? Hiljainen paikka ei ole ylellisyyttä niille, joiden elämä on yksinkertaista. Se on juuri se lähde, josta kumpuaa tasapaino, joka tekee monimutkaisen elämän mahdolliseksi. Etsi autio paikkasi tänään, vaikka se olisi viisi minuuttia ja pysäköity auto.
Päivä 5
Tämän päivän teksti
Pohdinta
On psalmi, joka alkaa syytöksellä, joka on suunnattu suoraan taivaaseen. Daavid ei aloita ylistyksellä eikä lämmittele kohteliaisuuksilla. Hän aloittaa sanoilla ”Kuinka kauan, Herra, sinä minut aivan unhotat? Kuinka kauan peität kasvosi minulta?” (Ps. 13:2). Jos se hätkähdyttää sinut, hyvä. Se tarkoittaa, että luet sitä rehellisesti. Daavid oli mies Jumalan sydämen mukaan, ja silti hän näyttää tässä nyrkkiä taivaalle. Hän tunsi tulleensa unohdetuksi. Hän tunsi, että Jumala kätkeytyi häneltä. Hänestä tuntui, että suru oli asettunut pysyvästi asumaan hänen rintaansa, kun viholliset voittivat. Ensimmäistä kertaa lukevalle on hyvä tietää, että psalmit olivat Israelin rukouskirja: lauluja, joita laulettiin temppelissä, huutoja, jotka nousivat erämaassa, sanoja, jotka tuhannet epätoivoiset huulet olivat kuluttaneet sileiksi ennen sinua. Niitä ei koskaan tarkoitettu kiillotetuiksi esityksiksi. Ne tarkoitettiin todeksi. Ja totuus, jonka Daavid tässä sanoo, on monelle meistä tuttu, mutta harva uskaltaa lausua sen ääneen: joskus Jumala tuntuu poissaolevalta, ja se sattuu. Mutta tässä on se, mitä kokenut uskova ehkä tarvitsee pysähtyä miettimään uudelleen: Daavid ei jää valitukseen. Hän ei lähde pois keskustelusta. Hän kääntyy, ei siksi että olosuhteet olisivat muuttuneet, vaan koska hän valitsee muistaa, kuka Jumala on, vaikka ei sitä tunne: ”Mutta minä turvaan sinun armoosi, sydämeni riemuitsee sinun avustasi” (Ps. 13:6). Tuo sana ”mutta” tekee poikkeuksellisen työn. Se on rehellisen rukouksen sarana. Valitus ja luottamus eivät ole vastakohtia. Ne ovat sama rukous, saman suun lausuma, samalle Jumalalle. Jumala ei ole särkyvä. Hän kestää vihasi, hämmennyksesi ja sinun ”kuinka kauan”-huutosi. Rehellinen rukous ei ole kunnioituksen puutetta, vaan läheisyyttä. Se, joka teeskentelee Jumalan edessä kaiken olevan hyvin, pitää etäisyyttä. Se, joka huutaa syvyydestä, tulee lähelle. Tuo Hänelle tänään se, mikä sydämessäsi todella on. Hän tietää sen jo. Hän vain odottaa, että sanot sen.
Päivä 6
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Ennen kuin sanot Jumalalle tänään yhtään sanaa, sadas psalmi haluaa sinun tekevän jotakin: nostavan riemuhuudon. Ei hiljaista, epävarmaa koputusta oveen, jonka avoimuudesta et ole varma, vaan riemuisaa ääntä sellaisen suusta, joka tietää olevansa tervetullut. ”Käykää hänen porteistansa sisälle kiitoksella, hänen esikartanoihinsa ylistyksellä” (Ps. 100:4). Kuva on temppelistä, mutta kutsu koskee jokaista tavallista aamuasi. Ensimmäistä kertaa lukevan kannattaa pysähtyä miettimään, mitä kiitos rukouksessa oikeastaan tekee. Se ei ole rituaalinen alkulämmittely, kuten venyttely ennen juoksua. Se on sielun suuntautumista uudelleen. Kun aloitamme kiitollisuudella, tunnustamme jotakin totta todellisuudesta: emme ole luoneet itseämme, emme ole yksin, ja Jumala, jonka luo tulemme, on hyvä. Psalmi 100 perustaa tämän kaikkein perustavimpaan totuuteen: ”Tietäkää, että Herra on Jumala; hän on meidät luonut, emme itse” (Ps. 100:3). Kiitos alkaa sen muistamisesta, kuka on Jumala ja kuka ei. Apostoli Paavali kirjoittaa vankilasta Kolossan seurakunnalle ja toistaa tämän hämmästyttävän tiiviisti: ”Pysykää rukouksessa, valvokaa siinä kiittäen” (Kol. 4:2). Tuo sana ”valvokaa” tarkoittaa pysymistä hereillä, valppaana rukouksessa, ei uneliaana tai hajamielisenä. Ja unelias rukouksen vastalääke on Paavalin mukaan kiitos. Kiitollisuus pitää silmät auki. Se muistuttaa meitä siitä, ettei rukous ole yksinpuhelua kattoon vaan keskustelua elävän Jumalan kanssa, joka on jo tehnyt mittaamattoman paljon. Sille, joka on rukoillut vuosia, tässä on lempeä haaste: ovatko rukouksesi käyneet raskaiksi pyynnöistä ja ohuiksi ylistyksestä? Tarpeiden tuomisessa ei ole mitään väärää, ja puhumme siitä huomenna, mutta pelkkään pyytämiseen rakentuva rukouselämä voi huomaamatta ajautua kohtelemaan Jumalaa automaattina eikä Isänä. Kokeile tulla tänään kädet avoimina, ei vastaanottamaan vaan kiittämään. Katso, mitä se tekee kaikelle sen jälkeen tulevalle.
Päivä 7
Tämän päivän teksti
Pohdinta
Päätämme tämän viikon matkan rehellisimpään paikkaan, johon rukous voi meidät viedä: hetkeen, jolloin sanat loppuvat. Olet istuutunut rukoilemaan etkä ole löytänyt muuta kuin ontoin, nimeämättömän kipeän kaipauksen. Olet halunnut tavoittaa Jumalan ja tuntenut ojentavasi kättäsi sumuun. Jos olet ollut siinä paikassa, Room. 8 sanoo sinulle jotakin ihmeellistä: se ei ole rukouksen puuttumista. Se voi olla kaikkein syvintä rukousta. "Samoin myös Henki auttaa meitä heikkouksissamme; sillä emme tiedä, mitä meidän tulee rukoilla, niinkuin rukoilla pitää, mutta Henki itse välittää meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla" (Room. 8:26). Lue se hitaasti. Jumalan Henki, sama Henki, joka luomisessa liikkui vetten päällä, asettuu asumaan uskovaan ja rukoilee hänen kauttaan, kun hän ei itse pysty rukoilemaan. Huokaus, jota et osaa pukea sanoiksi, ei ole tyhjää. Sen tulkitsee Hän, joka tuntee täydellisesti sekä sydämesi että Isän tahdon. Uudelle uskovalle tämä on syvästi vapauttavaa: et voi rukoilla väärin, jos aidosti käännyt Jumalan puoleen. Et tarvitse oikeaa sanastoa. Sinun ei tarvitse tuntea itseäsi kaunopuheiseksi etkä edes johdonmukaiseksi. Juudas kehottaa meitä "rukoilemaan Pyhässä Hengessä" (Juud. 1:20), eli antautumaan Hengen liikkeelle meissä sen sijaan, että ponnistelisimme kokonaan omin voimin. Rukous ei ole suoritus, jonka esität, vaan keskustelu, jonka Henki mahdollistaa. Ja niille, jotka ovat kulkeneet Jumalan kanssa kauan, ehkä erityisesti heille, tässä on myös armoa. Hengellinen uupumus on todellista. Surun, hämmennyksen ja kuivuuden ajat kohtaavat uskollisimpiakin keskuudessamme. Room. 8:26:n lupaus ei vanhene kypsyyden myötä. Henki rukoilee kokeneen pyhän puolesta yhtä hellästi kuin uusimman kääntyneen puolesta. Niinä päivinä, kun rukouksesi tuntuvat vain huokaukselta, anna sen huokauksen olla rukouksesi. Jumala kuulee sen, mitä sanat eivät kanna. Et ole tämän viikon aikana tullut rukouksen päähän, vaan olet vasta aloittanut.