Kaikki suunnitelmat

Anteeksianto

Seitsemän päivää Jumalan anteeksiannon vastaanottamisesta ja siitä, kuinka oppia Hänen avullaan antamaan anteeksi myös muille.

  1. Päivä 1

    Niin kauas kuin itä on lännestä

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Kuvittele kirkas tähtitaivas illalla: itä levittäytyy selkäsi taakse, länsi eteesi, ja niiden välissä on etäisyys niin suuri, ettei yksikään ihmisen jalka voisi sitä koskaan kulkea. Tämän kuvan psalmista valitsee yrittäessään kuvata, mitä Jumala tekee meidän synnillemme. Hän ei vain työnnä sitä syrjään eikä panna sitä arkistoon. Hän poistaa sen. Kokonaan. Pysyvästi. "Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän meidän syntimme meistä erottaa" (Ps. 103:12). Psalmi alkaa muistuttamalla, kuka tämä Jumala on: ei etäinen tuomari, joka laskee epäonnistumisiamme, vaan Isä, joka on "armahtava ja laupias, pitkämielinen ja suuri armossa" (Ps. 103:8). Ensimmäistä kertaa lukevan kannattaa pysähtyä tähän: Raamatun Jumala ei vaani, milloin saisi sinut kiinni väärästä teosta. Hän tietää jo jokaisen tekemäsi väärän, ja Hänen ensimmäinen liikkeensä sinua kohti on laupeus, ei tuomio. Niille, jotka ovat vaeltaneet Herran kanssa vuosia, tarjoan yhden asian, jota et ehkä ole huomannut. Psalmista sanoo, että Jumala "tietää, minkä tekeleitä me olemme; hän muistaa, että me olemme tomua" (Ps. 103:14). Sana "muistaa" kantaa tässä hellyyttä, ei halveksuntaa. Jumala ei unohda heikkouttamme ja sitten kärsimättömänä ärsyynny, kun kompastumme. Hän kantaa haurauttamme mielessään samalla huolella kuin isä pientä lasta: tietoisena siitä, mitä lapsi ei vielä jaksa kantaa, ja siksi lempeänä. Tämä muuttaa tapaamme ottaa vastaan anteeksiantamus. Monet meistä hyväksyvät Jumalan armahduksen ajatuksissaan, mutta kantavat häpeän painoa rinnassaan vuosikausia. Psalmi ei salli sitä. Jos Hän on poistanut syntisi niin kauas kuin itä on lännestä, et voi mennä hakemaan sitä takaisin. Se on poissa. Jäljelle jäät sinä: tunnettuna, sylissä pidettynä ja rakastettuna Isän, jonka laupeus on korkeampi kuin taivaat. Anna tämän totuuden tänään osua johonkin tiettyyn kohtaan. Ajattele yhtä epäonnistumista, jota olet raahannut perässäsi. Jumala on jo poistanut sen. Sinun ei tarvitse kantaa sitä, minkä Hän on jo haudannut.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  2. Päivä 2

    Seitsemänkymmentä kertaa seitsemän

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Pietari luuli olevansa antelias. Hänen aikansa kulttuurissa rabbit opettivat yleensä, että kolme anteeksiantokertaa riittää enemmän kuin hyvin. Kun Pietari astui esiin ja ehdotti seitsemää, yli kaksinkertaista määrää ja vielä yksi lisäksi, hän odotti luultavasti hyväksyvää nyökkäystä. Jeesus vastasi kuitenkin luvulla, joka pysäytti kaiken laskemisen: "En sano sinulle: seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän" (Matteus 18:22). Jeesus ei asettanut uutta kattoa, neljääsataayhdeksääkymmentä. Hän purki koko katon. Heti kun alat laskea, kuinka monta kertaa olet antanut jollekulle anteeksi, olet jo ymmärtänyt anteeksiantamuksen väärin. Anteeksiantaminen sellaisena kuin Jeesus sen opettaa ei ole rajattu vaihtokauppa. Se on sydämen asenne, joka kumpuaa siitä, että olemme saaneet jotakin niin suurta, ettei mikään toisen ihmisen meille velkaa oleva velka voi sitä lähimainkaan vastata. Seuraava vertaus tekee tämän elävästi näkyväksi. Palvelija on velkaa kuninkaalle kymmenentuhatta talenttia, luku niin mieletön, että kuulijat olisivat nauraneet. Yksi talentti vastasi noin kahdenkymmenen vuoden palkkaa. Kymmenentuhatta talenttia oli mahdoton, maksukyvyn ylittävä velkavuori. Kuningas antaa kaiken anteeksi, vapaasti ja täydellisesti. Sitten sama palvelija tapaa toverin, joka on hänelle velkaa sata denaaria, noin kolmen kuukauden palkan, ja heittää hänet vankilaan. Vastakohta ei ole hienovarainen. Sen on tarkoitus järkyttää meidät tutkimaan itseämme. Vertaus esittää hiljaa jokaiselle uskovalle kysymyksen: Tiedätkö, todella tiedätkö, kuinka paljon sinulle on annettu anteeksi? Et vain opillisena tosiasiana vaan luissasi tuntuvana todellisuutena? Sillä kun velka muuttuu meille todeksi, kun käsitämme sen kymmenentuhannen talentin vuoren, jonka Jumala siirsi meidän puolestamme, sadan denaarin kaunat, joita kannamme toisia kohtaan, alkavat näyttää aivan toisenlaisilta. Anteeksiantaminen on vaikeaa. Kenenkään ei pidä teeskennellä muuta. Mutta tie siihen alkaa aina samasta paikasta: palaamme ristin luo ja muistamme, mitä siellä on sinulta pyyhitty pois.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  3. Päivä 3

    Anna anteeksi niin kuin sinulle on annettu anteeksi

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Paavali ei lähesty tätä aihetta varovasti. Hän aloittaa luettelolla: katkeruus, kiivastus, viha, huuto, pilkka ja häijyys. Hän kehottaa efesolaisia luopumaan kaikesta tästä (Ef. 4:31). Ensimmäistä kertaa lukevalle sana ”pois” on vahva ilmaus. Se tarkoittaa jonkin riisumista, niin kuin riisuisit päältäsi takin. Nämä asiat eivät ole vain huonoja tapoja, joita pitäisi hallita. Ne ovat vaatteita, jotka eivät kuulu sille, joka on puettu Kristukseen. Sitten tulee vaihtoehto, eikä se ole pelkkä kehotus yrittää kovemmin olla mukava. Paavali kirjoittaa: ”Olkaa toisianne kohtaan ystävälliset, armahtavaiset, antakaa toisillenne anteeksi, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa antanut teille anteeksi” (Ef. 4:32). Mittapuu on henkeäsalpaava. Ei ”anna anteeksi niin kuin toivoisit itsellesi annettavan”. Ei ”anna anteeksi, kun he ansaitsevat sen”. Anna anteeksi niin kuin Jumala on Kristuksessa antanut sinulle anteeksi. Meidän anteeksiantomme mitan on tarkoitus olla Hänen mittansa. Kolossalaiskirje lisää sanan, jonka kokeneetkin lukijat ohittavat joskus liian nopeasti: ”kärsikää toinen toistanne” (Kol. 3:13). Kärsivällisyys on anteeksiannon hiljainen sukulainen. Anteeksianto käsittelee tehtyä vääryyttä. Kärsivällisyys on jokapäiväistä pitkämielisyyttä, joka kestää epätäydellisten ihmisten rinnalla elämisen hankauksen: pienet ärsytykset, toistuvat heikkoudet ja sen, millaisia ihmiset yksinkertaisesti ovat. Molempia tarvitaan. Molemmat ovat mahdollisia vain siksi, että olemme ”Jumalan valitut, pyhät ja rakastetut” (Kol. 3:12), ihmisiä, jotka ovat saaneet identiteetin ennen kuin heiltä on vaadittu mitään tehtävää. Huomaa järjestys molemmissa kohdissa: se, kuka olet, tulee ennen sitä, mitä teet. Olet valittu, pyhä ja rakastettu, ja siksi pukeudu sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen ja pitkämielisyyteen. Jumala ei koskaan pyydä meitä valmistamaan anteeksiantoa tyhjästä. Hän pyytää meitä ammentamaan siitä, mitä olemme jo saaneet. Jos sinun on tänään vaikea antaa jollekulle anteeksi, kutsu ei ole kerätä lisää tahdonvoimaa. Se on mennä syvemmälle omaan rakastettuuteesi, jäädä sen todellisuuden äärelle, että Jumala on Kristuksessa antanut sinulle anteeksi, ja antaa sen vuotaa yli.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  4. Päivä 4

    Isä, joka juoksee

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Jeesus kertoi tämän kertomuksen ihmisille, jotka napisivat, että Hän otti syntiset vastaan ja söi heidän kanssaan. Ennen kuin astumme vertaukseen, meidän pitäisi tuntea kuulijoiden painavuus. Fariseukset ja kirjanoppineet eivät olleet kylmiä, välinpitämättömiä miehiä, vaan syvästi uskonnollisia ihmisiä, jotka uskoivat pyhyyden vaativan etäisyyttä saastaisiin. Ja Jeesus vastasi heidän napinaansa ei väittelyllä vaan kertomuksella isästä. Nuoremman pojan pyyntö, "isä, anna minulle se osa omaisuutta, joka minulle kuuluu" (Luuk. 15:12), vastasi sen ajan kulttuurissa suunnilleen toivetta, että isä olisi kuollut. Hän halusi perinnön ilman suhdetta. Hän halusi sen, mitä isällä oli, ei isää itseään. Ja isä antoi sen hänelle. Jo se on armon kuva: vapaus, jonka Jumala antaa meille jopa lähteä Hänen luotaan. Poika päätyy kaukaisessa maassa ruokkimaan sikoja, mikä juutalaiselle kuulijalle oli alin mahdollinen alennustila. Ja sitten tekstin mukaan "hän meni itseensä" (Luuk. 15:17). Tämän ilmauksen äärellä kannattaa viipyä. Itseensä meneminen ei ole sama asia kuin kelvolliseksi tuleminen. Pojan suunnitelma noustessaan on yhä kaupankäyntiä: hän tarjoutuu palkkalaiseksi ansaitsemaan elatuksensa. Hän ei vielä odota entiselleen palauttamista. Hän harjoittelee puhetta. Mutta isä on vahdissa. "Kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet" (Luuk. 15:20). Isä katseli. Ja kun hän näki pojan, hän ei odottanut puhetta. Hän juoksi. Muinaisessa Lähi-idässä arvokas mies ei juossut, sitä pidettiin sopimattomana. Isä juoksi silti, lankesi poikansa kaulaan ja suuteli häntä. Poika aloittaa harjoitellun puheensa, ja isä keskeyttää sen juhlalla. Tällaisen Jumalan Jeesus ilmoittaa napiseville uskonnollisille ihmisille ja myös meille. Hän ei seiso ovella kädet ristissä odottamassa, riittääkö anteeksipyyntösi. Hän juoksee. Hän on katsellut sinua. Ja ennen kuin sanasi ovat loppuun sanotut, Hän huutaa jo viittaa, sormusta ja juhla-ateriaa.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  5. Päivä 5

    Isä, anna heille anteeksi

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Kuvittele kohtaus: kukkula Jerusalemin muurien ulkopuolella, kolme ristiä taivasta vasten ja ihmisjoukko, joka on koko aamun pilkannut keskimmäistä miestä. Sotilaat ovat juuri lyöneet naulat Hänen käsiinsä ja jalkoihinsa. Uskonnolliset johtajat ivaavat. Joukko rähisee. Ja juuri sillä hetkellä, ei sitten kun kipu oli laantunut, ei sitten kun joukko oli hiljentynyt, Jeesus avaa suunsa ja sanoo: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät" (Luukas 23:34). Jos et ole koskaan ennen lukenut näitä sanoja, anna niiden laskeutua hitaasti. Jos olet lukenut ne sata kertaa, yritä kuulla ne kuin ensimmäistä kertaa. Tämän tekee niin järisyttäväksi ajoitus. Hän ei odota, kunnes Hänen olonsa on helpompi. Hän ei odota, että ihmiset katuvat ja pyytävät. Hän rukoilee heille anteeksiantoa silloin, kun naulanreiät ovat vielä tuoreet ja solvaukset vielä lentävät. Tämä ei ole anteeksiantoa tunteena, vaan anteeksiantoa valintana, rakkauteen ankkuroituna tahdon tekona. Jeesus ymmärsi sen, minkä me usein ohitamme: Häntä satuttavat ihmiset toimivat hengellisessä sokeudessa. "He eivät tiedä, mitä tekevät." Nuo sanat eivät ole tekosyy synnille, vaan ikkuna Jumalan armoon, joka kohtaa ihmisen siellä, mihin hänen ymmärryksensä loppuu. Sitten käännämme Apostolien tekoihin ja kohtaamme Stefanuksen, ensimmäisen kristityn marttyyrin, jota vihainen väkijoukko kivittää kuoliaaksi. Kivien lentäessä Luukas kertoo hänen huutaneen suurella äänellä: "Herra, älä lue heille tätä syntiä" (Apostolien teot 7:60). Kristuksen Henki oli muuttanut Stefanusta niin syvästi, että ristin rukous tuli hänen oman viimeisen hengenvetonsa rukoukseksi. Kyse ei ollut sattumasta. Stefanus oli nähnyt, mitä Jeesus teki, ja se oli juurtunut häneen niin syvälle, että kantoi hedelmää hänen epätoivoisimmassa hetkessään. Tässä on tämän päivän hiljainen, tutkiva kysymys: mikä on listasi vaikein nimi? Kuka on se ihminen, jonka tekemä vääryys kiristää yhä jotakin rinnassasi? Jeesus ei rukoillut tuota rukousta helpon välimatkan päästä. Hän rukoili sen ristillä. Se tarkoittaa, että anteeksiantaminen, todellinen, kallis ja Hengen voimalla tapahtuva anteeksiantaminen, on mahdollista keskellä haavaa, ei vasta sen parannuttua. Sinun ei tarvitse tuntea sitä ensin. Voit valita sen ensin ja pyytää Jumalaa tuomaan tunteen perässä.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  6. Päivä 6

    Synnintunnustus ja puhdistus

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    On olemassa raskaus, joka asettuu luihin, kun jotakin tunnustamatonta on saanut istua sielussa liian kauan. Psalmista tiesi sen hyvin. Psalmissa 32 hän kirjoittaa ajasta ennen tunnustusta, jolloin hän vaikeni synnistään: "riutuivat minun luuni jokapäiväisessä valittamisessani" (Psalmi 32:3). Se on elävä, ruumiillinen kuvaus siitä, mitä syyllisyys tekee ihmiselle sisältä päin. Hän ei puhu syyllisyydestä oikeudellisena käsitteenä, vaan kokemuksena, joka kuivatti hänet niin kuin kuivuus kuivattaa maan. Sitten hän tunnusti. Ja kaikki muuttui. Apostoli Johannes, joka kirjoitti vuosisatoja myöhemmin, asettaa saman totuuden mitä selkeimpään valoon: "Jos me tunnustamme syntimme, niin hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä" (1. Johanneksen kirje 1:9). Huomaa kaksi sanaa, jotka Johannes liittää yhteen: uskollinen ja vanhurskas. Jumala ei anna meille anteeksi siksi, että Hän olisi löyhä tai katsoisi sormiensa läpi. Hän antaa anteeksi, koska Hän on uskollinen liittonsa lupauksille ja koska vanhurskaus on jo täytetty ristillä. Anteeksianto ei ole sitä, että Jumala taivuttaisi sääntöjä. Se on sitä, että Hän kunnioittaa niitä Kristuksen kautta. Ensimmäistä kertaa lukevalle asia on yksinkertaisesti tämä: tunnustus ei ole rituaalin suorittamista Jumalan suosion ansaitsemiseksi. Se on yksinkertaisesti samaa mieltä oleminen Jumalan kanssa siitä, mikä on totta: että olemme tehneet syntiä, että sillä on merkitystä ja että tarvitsemme Hänen armoaan. Alkukielen kreikan sana kantaa ajatusta siitä, että sanotaan samaa, mitä Jumala sanoo. Kun tunnustamme, lakkaamme kiistelemästä Jumalan kanssa tilastamme ja asetumme samalle puolelle Hänen kanssaan. Se on nöyryyden asenne, ja se avaa oven. Kokeneelle uskovalle ajatus: Psalmissa 32 Daavid sanoo, että kun hän tunnusti syntinsä, Jumala antoi anteeksi "syntivelkani" (Psalmi 32:5). Ilmaus menee syvemmälle, ikään kuin Jumala olisi antanut anteeksi paitsi teon myös sen vääntyneen juuren sen alla. Sitä puhdistus syvimmillään tarkoittaa. Et ole vain julistettu syyttömäksi paperilla, vaan sinut on pesty. Mitä olet kantanut hiljaa mukanasi, mitä olet toivonut kenenkään, Jumalakaan, huomaavan, tänään on hyvä päivä tuoda se valoon. Hän on uskollinen. Hän on vanhurskas. Ja Hän puhdistaa.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  7. Päivä 7

    Vapaana eläminen

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Olemme kulkeneet tällä viikolla pitkän matkan: Jumalan anteeksiantamuksen henkeäsalpaavasta leveydestä siihen kalliiseen, Hengen voimalla tehtävään työhön, jossa annamme anteeksi toisille. Tänään saavumme kysymykseen, jota kohti koko matka on kulkenut: miltä näyttää elää todella vapaana? Ei vain tuntea anteeksiantamuksen oppia, ei vain kokea liikuttavaa vapautumisen hetkeä, vaan kulkea tavallisia päiviä ihmisenä, jota vanhat haavat tai vanhat vääryydet eivät enää pidä panttivankinaan. Profeetta Miika antaa meille yhden koko Raamatun kauneimmista kuvista Jumalan anteeksiantamuksesta. Hän kirjoittaa Jumalasta, joka "mielistyy armahtamiseen" ja joka "heittää kaikki syntimme meren syvyyksiin" (Miika 7:18-19). Meren syvyyden kuva on harkittu. Muinaisessa maailmassa meren syvyys oli kaikkein tavoittamattomin ja tuntemattomin paikka, minkä ihminen saattoi kuvitella. Jumala ei lajittele syntejäsi arkistokaappiin. Hän ei pidä niitä varastossa. Hän heittää ne paikkaan, josta ne eivät palaa. Vanhat saarnaajat sanoivat syystä: Hän heittää ne mereen ja pystyttää kyltin, jossa lukee "Kalastus kielletty." Paavali tuo kirjeessään roomalaisille tämän vapauden keskelle arjen ihmissuhteita. "Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita paha hyvällä" (Roomalaiskirje 12:21). Tämä on vapaana elämisen käytännön muoto. Se ei tarkoita, että teeskentelemme väärän oikeaksi tai ettei kipua olisi ollut. Se tarkoittaa, että kieltäydymme antamasta pahalle viimeistä sanaa elämäntarinassamme. Jokainen aito hyvyyden teko sitä kohtaan, joka on tehnyt sinulle vääryyttä, on julistus siitä, ettet ole hänen vankinsa. Olet vapaa, ja valitset elää sen mukaisesti. Kun tämä viikko päättyy, mieti, miltä vapaus todella tuntuu kehossasi, aikatauluissasi ja ihmissuhteissasi. Jumalalta saatu anteeksiantamus ei ole kauppa, jonka teit ensimmäisenä päivänä ja jätit sitten taakse. Se on ilma, jota hengität joka aamu. Ja toisille annettu anteeksianto ei ole yksittäinen dramaattinen hetki, vaan päivittäinen harjoitus, joskus päivittäinen valinta: kieltäytyä antamasta menneisyyden hallita nykyisyyttä. Sinut on luotu elämään vapaana. Hänen armostaan voit sen tehdä.

    Näytä päiväÄäni saatavilla