Kaikki suunnitelmat

Lohtua suruun

Seitsemän päivää lempeää Raamatun sanaa menetyksen aikoihin: kuljet yhdessä Jumalan kanssa, joka on lähellä niitä, joilla on murtunut sydän.

  1. Päivä 1

    Kaiken lohdutuksen Jumala

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Jumalalla on nimi, jota useimmat meistä eivät muista tavoittaa ennen kuin pohja pettää altamme. Paavali kirjoittaa haaksirikkojensa, ruoskintojensa ja valvottujen öidensä keskeltä, ja hän aloittaa kirjeensä korinttilaisille ei strategialla eikä selityksellä vaan nimellä: "laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala" (2. Korinttolaiskirje 1:3). Huomaa sana kaiken. Ei vähän lohtua, ei satunnaista lohtua, ei lohtua vain siihen suruun, jonka Hän katsoo sen arvoiseksi. Kaiken lohdutuksen. Hän ei arvioi menetyksiämme ennen kuin päättää tulla paikalle. Psalmista tulee vielä lähemmäs Psalmissa 34:19: "Herra on lähellä niitä, joilla on murtunut sydän, ja auttaa niitä, joilla on musertunut mieli." Sana lähellä tarkoittaa tässä ja nyt, ei kaukana, turvallisen välimatkan päästä katsellen. Muinaisessa maailmassa särkynyt sydän ei ollut pelkkä tunne, vaan täydellisen romahduksen tila, sellainen suru, joka taittaa ihmisen kaksinkerroin. Juuri siinä, kaksinkerroin taittuneessa paikassa, Raamattu sanoo Jumalan tulevan lähimmäksi. Häntä ei työnnä pois se, että olet murtunut. Hän liikkuu sitä kohti. Paavali lisää jotakin, mikä voi yllättää ensi kertaa lukevan ja jonka pitkään uskoneet ovat ehkä unohtaneet: Jumala lohduttaa meitä, "että mekin voisimme lohduttaa niitä, jotka ovat kaikenlaisessa ahdistuksessa, sillä lohdutuksella, jolla Jumala itse meitä lohduttaa" (2. Korinttolaiskirje 1:4). Sinun surusi ei ole umpikuja. Sitä kudotaan jo nyt osaksi jotakin, mikä tavoittaa kerran toisen ihmisen hänen omana pimeänä hetkenään. Sinun ei tarvitse vielä nähdä sitä. Sinun tarvitsee vain ottaa vastaan se, mitä Hän tänään tarjoaa. Jos olet menetyksen alkuhetkien raa'assa tuskassa, sinun ei tarvitse esittää vahvaa eikä tehdä rauhaa väkisin. Sinua kutsutaan vain olemaan lähellä Häntä, joka on jo lähellä sinua. Tuo rikkinäiset palasesi. Hän on kaiken lohdutuksen Jumala, ja kaiken tarkoittaa myös sinun lohdutustasi.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  2. Päivä 2

    Jeesus itki

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Yksi Raamatun hiljaisesti musertavimmista jakeista on Joh. 11:35: ”Jeesus vuodatti kyyneleitä.” Se on Raamatun lyhin jae, ja se voi olla tärkein jae jokaiselle, joka juuri nyt kantaa surua. Anna sen laskeutua sydämeesi, ennen kuin jatkamme. Jeesus vuodatti kyyneleitä. Hän oli juuri saapunut ystävänsä Lasaruksen haudalle. Maria oli langennut Hänen jalkojensa eteen, ja hänen sanansa olivat täynnä sellaista surua, joka ei välitä kohteliaisuuksista: ”Herra, jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut” (Joh. 11:32). Hän ei syytä Jeesusta. Hän kertoo yksinkertaisesti kipunsa totuuden, ja hän kertoo sen oikealle Henkilölle. Jeesus ei korjaa hänen teologiaansa. Hän ei heti ala saarnata ylösnousemuksesta. Raamattu sanoo, että Hän ”vavahti hengessään ja järkyttyi” (j. 33), ja sitten Hän vuodatti kyyneleitä. Tässä on se, mikä tekee tästä niin merkittävää: Jeesus tiesi jo, mitä oli tekemässä. Hetken kuluttua Lasarus kävelisi elävänä ulos haudasta. Ihme oli koko ajan Hänen käsissään. Silti Hän itki. Se tarkoittaa, etteivät Hänen kyyneleensä olleet epätoivon tai avuttomuuden kyyneleitä, vaan rakkauden kyyneleitä. Hän ei itkenyt siksi, ettei Hänellä olisi ollut vastausta, vaan siksi, että Hänen rakastamansa ihmiset olivat tuskassa. Rakkaiden suru liikutti Hänet kyyneliin, vaikka Hän tiesi, miten kaikki päättyy. Kokeneemmalle lukijalle: pysähdy tähän. Jumalan ikuinen Poika, jonka kautta kaikki on tehty, seisoi haudan äärellä ja itki. Suru ei ole uskon epäonnistumista. Se ei ole merkki siitä, ettet uskoisi ylösnousemukseen. Jeesus uskoi ylösnousemukseen enemmän kuin kukaan koskaan eläneistä, ja silti Hän itki. Kyyneleesi eivät ole ristiriidassa Jumalan luottamisen kanssa. Ne saattavat itse asiassa olla yksi rehellisimmistä rukouksistasi. Hän näkee sinut surussasi tänään. Eikä Hän jää koskemattomaksi.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  3. Päivä 3

    Laakson läpi

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Psalmi 23 on niin tuttu, että sen lukemisessa on vaara: silmämme liukuvat sen yli kuin liikennemerkin ohi pysähtymättä. Hidastetaan siis tänään kokonaan ja katsotaan, minne tämä rakas psalmi meidät todella vie. Daavid ei lupaa elämää ilman laaksoja. Hän johdattaa meidät suoraan yhteen niistä. "Vaikka minä vaeltaisin pimeimmässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa" (Psalmi 23:4). Laakso on todellinen. Varjo on todellinen. Daavid ei teeskentele muuta, eikä meidänkään pidä. Kaiken muuttaa pieni sana: läpi. Ei laaksoon jäädäkseen, vaan sen läpi. Siinä on liikettä, suunta ja toinen puoli. Ja siinä on Kulkutoveri. "Sillä sinä olet minun kanssani, sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat." Paimenen vitsa oli tarkoitettu petojen torjumiseen, sauva lampaiden ohjaamiseen ja tukemiseen kapeilla poluilla. Molemmat ovat läsnä laaksossa. Suojelua ja johdatusta, juuri sitä, mitä tarvitsemme, kun emme näe selvästi. Ensimmäistä kertaa lukevalle on hyvä tietää, että Daavid kirjoitti omasta kokemuksestaan. Hän oli ollut itse paimen ennen kuin hänestä tuli kuningas, ja hän tiesi, mitä oli taluttaa pelästyneitä eläimiä vaarallisessa maastossa. Hän ei kirjoita teoriaa, vaan todistuksen. Hän oli ollut laaksossa. Hän oli tuntenut varjon. Ja hän oli havainnut Paimenen uskolliseksi. Sinulle, joka olet vaeltanut Jumalan kanssa jo vuosia: pimeä laakso ei ole Paimenen poissaoloa, vaan yksi niistä paikoista, joissa Hän on erityisen henkilökohtaisesti läsnä. Jakeiden 2 ja 3 vihreät niityt ja levolliset vedet ovat ihania, mutta vasta jakeessa 4 Daavid siirtyy puhumasta Jumalasta puhumaan suoraan Hänelle. "Sinä olet minun kanssani." Läheisyys syvenee pimeässä. Missä kohtaa laaksoa tänään oletkin, et kulje sitä yksin. Paimen tuntee tämän polun joka askeleen, eikä Hän ole jättänyt sinua.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  4. Päivä 4

    Jokainen kyynel pyyhitään pois

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Johannes, viimeinen elossa oleva apostoli, kirjoittaa Ilmestyskirjan vanhana miehenä maanpaossa Patmoksen saarella. Hän on elänyt kauemmin kuin lähes kaikki rakastamansa ihmiset. Hän on nähnyt seurakunnan kärsivän. Juuri siihen keskelle Jumala antaa hänelle näyn, joka on niin avara ja niin hellä, että se on kantanut murheellisia sydämiä kaksituhatta vuotta: "Ja hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta, eikä valitusta, eikä vaivaa ole enää oleva; sillä entiset ovat kadonneet" (Ilmestyskirja 21:4). Ensimmäistä kertaa lukevan kannattaa pysähtyä kuvaan, jossa Jumala pyyhkii kyyneleet. Tämä ei ole etäinen, virallinen teko. Tämä on Isä, joka polvistuu lapsen kasvojen eteen. Jumala, joka puhui tähtisumut olemassaoloon, kuvataan tekemässä jotakin niin läheistä, että siihen tarvitaan hellä käsi ja lähellä oleva läsnäolo. Jokainen kyynel, jonka olet itkenyt, on nähty. Jokaisen niistä Hän kerran kohtaa henkilökohtaisesti ja hellästi. Katkelma alkaa uudella taivaalla ja uudella maalla, ja sitten tulee suuri julistus: "Katso, Jumalan maja on ihmisten luona, ja hän asuu heidän kanssaan, ja he ovat hänen kansansa, ja itse Jumala on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa" (jae 3). Sana maja kantaa mukanaan koko Vanhan testamentin painon: paikan, jossa taivas kohtasi maan ja Jumalan läsnäolo asettui kansansa keskelle. Johannes sanoo: kaikki, mikä oli ennen vain osittain totta, on nyt täysin, pysyvästi ja peruuttamattomasti totta. Jumala meidän kanssamme. Ei vierailulla, vaan asumassa. Kokeneelle uskovalle huomautan, että jae 5 sanoo: "Katso, minä teen kaikki uudeksi", ei "minä korvaan kaiken uudella". Hän ei hylkää sitä, mikä oli. Hän uudistaa sen. Ihmiset, joita olet rakastanut ja menettänyt, ja elämä, jota suru on muuttanut, eivät ole tämän sanan ulottumattomissa: uudeksi. Tämä ei ole todellisuuspakoa. Tämä on maailmankaikkeuden realistisin toivo, jonka lausuu valtaistuimella istuva ja lisää: "sillä nämä sanat ovat todet ja vakaat." Suru on todellista. Ja niin on tämäkin.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  5. Päivä 5

    Suru toivon kanssa

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    On surua, johon maailmalla ei ole lääkettä: suru, kun seisoo haudan äärellä ja miettii, onko hyvästi todella ikuinen. Tessalonikan uskovat tunsivat tuon surun. Jotkut heidän rakkaistaan olivat kuolleet ennen Jeesuksen paluuta, ja he pelkäsivät, että nämä rakkaat olivat jotenkin jääneet paitsi, jääneet jälkeen. Paavali kirjoittaa heille, ei nuhdellakseen heidän suruaan, vaan suunnatakseen sen uudelleen. Hän ei sano: ”Älkää surko.” Hän sanoo jotain paljon hellempää ja tarkempaa: ”ettette surisi niinkuin muut, joilla ei ole toivoa” (1. Tess. 4:13). Ero ei ole kyyneleissä, vaan siinä, mitä niiden toisella puolella on. Sitten Paavali tekee jotain merkittävää. Hän ei perusta ylösnousemuksen toivoa toiveajatteluun, vaan siihen, mikä on jo tapahtunut. ”Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin myös ne, jotka ovat nukkuneet, Jumala Jeesuksen kautta johdattaa esiin yhdessä hänen kanssaan” (1. Tess. 4:14). Kristuksen ylösnousemus ei ole pelkkä lohdutus, se on todiste. Koska Hän nousi haudasta, haudalla ei ole viimeistä sanaa niiden yli, jotka kuuluvat Hänelle. Päättely on yhtä vankka kuin tyhjä hauta. Ensimmäistä kertaa lukevalle: ”nukkuminen” on sana, jolla Raamattu hellästi puhuu uskovan kuolemasta. Se ei tarkoita tuhoutumista vaan lepoa, jonka jälkeen koittaa herääminen. Kokeneemmalle uskovalle: pysähdy tähän. Paavali sanoo, että Jumala tuo heidät *yhdessä* Hänen kanssaan. Ne, jotka olemme menettäneet Kristuksessa, eivät odota jossakin yksin. He ovat Herran luona, ja kun Hän tulee, hekin tulevat. Tämä tekstikohta päättyy kuvaan, joka on lohduttanut seurakuntaa kaksituhatta vuotta: huuto, pasuuna, ylösnousemus, jälleennäkeminen, ja sitten tämä: ”ja niin me aina olemme Herran kanssa” (1. Tess. 4:17). Ei vain hetkeä. Aina. Mitä menetystä sitten kannatkaan tänään, anna tuon sanan ”aina” tehdä hidas ja syvä työnsä sinussa. Suru on todellista. Mutta niin on tämä toivokin. Ja tämä toivo ei ole tunne, vaan lupaus, joka on allekirjoitettu ylösnousemuksella.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  6. Päivä 6

    Mistä apu tulee

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Nosta katseesi. Siitä tämä päivä alkaa. Psalmin 121 kirjoittaja katsoo kohti vuoria ja kysyy kysymyksen, jonka jokainen murheellinen sydän ennemmin tai myöhemmin kysyy omalla kielellään: mistä apuni tulee? Se ei ole epätoivon kysymys, vaan kysymys, joka on matkalla vastaukseen. Ja vastaus tulee heti, varmana ja kiirehtimättä: "Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan" (Psalmi 121:2). Hän, joka muovasi vuoret, on sama, joka kuulee huutosi. Anna tämän mittasuhteen painua sydämeesi. Psalmin 121 jatko on yksi Raamatun huolellisimmin suojelevista kohdista. Herra ei salli jalkasi horjua. Hän ei torku. Hän on sinun varjosi, vartijasi, varjelijasi lähtiessäsi ja tullessasi. Suruun joutuneelle nämä eivät ole etäisiä lupauksia, vaan käsi olkapäällä pimeässä. Saatat tuntea olosi täysin epävakaaksi, aivan kuin arjen alla oleva maa olisi siirtynyt. Psalmi puhuu suoraan tähän tunteeseen: Hän valvoo. Hän ei tuudu uneen. Maailmankaikkeuden suuruus ei vie Hänen huomiotaan pois sinun oman kipusi pienuudesta. Jeremia kirjoitti Valitusvirret Jerusalemin raunioissa, ympärillään tuho, joka oli niin täydellinen, että sitä on lähes mahdoton kuvitella. Silti tuon hävityksen keskeltä hän kirjoittaa sanat, jotka ovat kestäneet kauemmin kuin yksikään valtakunta: "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut, vaan se on joka aamu uusi, suuri on sinun uskollisuutesi" (Valitusvirret 3:22-23). Huomaa, ettei hän sano olosuhteiden muuttuneen. Hän sanoo painaneensa jotakin mieleensä. Toivo on synkimpinä aikoina usein tietoinen muistamisen teko. Jos luet tätä ensimmäistä kertaa: Jeremia ei teeskentele, että kaikki on hyvin. Hän valitsee todellisen tuhon keskellä muistaa sen, minkä tietää Jumalasta todeksi. Jos olet kulkenut uskossa jo pitkään: ajattele, että "joka aamu uusi" tarkoittaa, ettei tämän päivän tarvitsema armo ole kulunut loppuun eilisessä. Hänen laupeutensa ei ole rajallinen varasto. Mitä tämä aamu tuokaan tullessaan, ja suru osaa tehdä aamuista erityisen raskaita, siinä on tuoretta armoa, joka jo odottaa sinua.

    Näytä päiväÄäni saatavilla
  7. Päivä 7

    Mikään ei voi erottaa meitä

    Tämän päivän teksti

    Pohdinta

    Olemme kulkeneet yhdessä seitsemän päivää laakson halki, ja tänään emme saavu surun päähän vaan sen alla olevalle pohjalle, pohjalle, joka ei petä. Paavali esittää Room. 8:35:ssä kysymyksen, joka kuulostaa melkein haasteelta: ”Kuka meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta?” Ja sitten, ikään kuin ennakoiden jokaisen synkän vastauksen, jonka ihmissydän voisi kuiskata takaisin, hän luettelee ne: ahdistus, ahdinko, vaino, nälkä, alastomuus, hätä, miekka. Hän ei puhu teoreettisesti. Hän lainaa psalmia siitä, että meitä kuoletetaan päivät pitkät. Hän tietää, miltä kärsimys näyttää sisältäpäin. Ja sitten tulee yksi koko Raamatun suurista käänteen sanoista: ”Mutta.” Ei kohtelias erimielisyys vaan voitokas kieltäytyminen. ”Mutta kaikissa näissä me voitamme ylivoimaisesti hänen kauttaan, joka on meitä rakastanut” (Room. 8:37). Pane merkille sanamuoto tarkasti: ei *huolimatta* näistä, vaan *näissä*. Voitto ei ole sitä, että vaikea asia poistetaan. Se on sen läsnäoloa, joka on meitä rakastanut ja pitää meitä vaikean asian keskellä, voittamattomana. Sitten Paavali venyttää kielen äärirajoille varmistaakseen, ettei mikään livahda verkon läpi. Kuolema. Elämä. Enkelit. Henkivallat. Nykyiset. Tulevaiset. Korkeus. Syvyys. Mikä muu luotu tahansa. Hän rakentaa luetteloa, jossa ei ole aukkoja. Mikään luodussa maailmassa, ja suru, niin musertavaa kuin se onkin, kuuluu luotuun maailmaan, ei voi ulottua Jumalan rakkauteen ja vetää sinua pois siitä. Ensimmäistä kertaa lukevalle tämä on yksinkertaisin ja järisyttävin asia: Jumala ei voi lakata rakastamasta sinua. Ei mikään, mitä sinulle on tapahtunut, eikä mikään, mitä pelkäät. Kokeneelle uskovalle: pysähdy sanojen ääreen ”Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 8:39). Rakkaus ei ole abstraktia. Se on sijoitettu Persoonaan, Häneen, joka meni kuolemaan ja palasi sieltä. Hän ei rakastanut sinua turvallisen välimatkan päästä. Hän meni aivan sisään asti. Ja koska Hän meni, ei ole paikkaa, jonne suru voisi sinut viedä ja jossa Hänen rakkautensa ei olisi jo ollut ja odottaisi. Et ole yksin. Et ole koskaan ollut yksin. Eikä mikään, ei mikään, voi tehdä sitä todeksi.

    Näytä päiväÄäni saatavilla